Soini: Demokratian pitää sietää persoonallisuudet

Demokratian tulee sietää värikkäitä persoonia, sanoo perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini STT:n haastattelussa. Puolueen jäsenet antavat toisinaan aihetta värikkäisiin uutisiin, mikä voi askarruttaa hieman tulevien kuntavaalien äänestäjiä. Soinin mukaan perussuomalaiset eivät kuitenkaan ole yhteistyökyvyttömiä häirikköjä sen enempää kunnissa kuin muuallakaan.

- Epäkohtiin pitää puuttua, mutta kuitenkin pitää vaikuttaa siihen päätöksentekoon, eikä vain keskittyä arvostelemaan sitä, mitä on päätetty.

Soini myöntää, että "äsähdyksiä" on ollut muutamassa paikassa. Perussuomalaiset ei kuitenkaan hänen mukaansa erotu joukosta edukseen eikä tappiokseen.

- Mutta on selvä, että sinne muutama persoona menee. Ja demokratian pitää sietää persoonat ja persoonallisuudet. Ei tämä tuotanto voi olla kuin sveitsiläisessä tuulitunnelissa, että kaikki on samannäköisiä ja -kokoisia.

Soini pitää puolueen ehdokasasettelun onnistumista "Jytkyn" jälkeen toiseksi isoimpana asiana poliittisella urallaan. Ehdokkaita löytyi 4400.

- Tämähän on se hetki, kun puolueesta tulee pysyvästi valtakunnallinen.