Sotaveteraaneista enemmistö nyt naisia – miehiä veteraaneista on nyt noin 3  850, naisten osuus on liki 4  000

Enemmistö Suomen sotaveteraaneista on nyt naisia, ilmoittaa Sotaveteraaniliitto. Kelan tilasto rintamalisän saajista osoittaa, että tämän vuoden alussa sotaveteraaneja oli hieman runsaat 7  800.

Miehiä veteraaneista on nyt noin 3  850, naisten osuus on liki 4  000.

–  Syy tähän on se, että naisveteraanit ovat keski-iältään jonkin verran miespuolisia veteraaneja nuorempia ja elävät tilastollisesti pidempään, kertoo Rintamaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Heikki Karhu tiedotteessa.

Veteraanien määrä vähenee tällä erää vuosittain noin 2  500:lla. Keski-ikä on miesten kohdalla 94,9 ja naisilla 90 vuotta.

Veteraaniliittojen huolto- ja tukityötä riittää vielä vuosiksi. Tämänhetkinen arvio on, että viimeinen veteraani kuolee vuonna 2036.

–  Lisäksi huolto- ja tukityömme ulottuu myös veteraanien puolisoihin ja leskiin, Sotaveteraaniliiton toiminnanjohtaja Sakari Martimo muistuttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Sosiaalinen media aiheuttaa ulkonäköpaineita varsinkin nuorille naisille, todistaa tutkimus

Jos laskiaissunnuntain haluaa viettää mäenlaskussa, kannattaa ottaa pulkka kainaloon ja suunnata Lappiin

Lasten tuominen turvapaikkaleireiltä tuo omat haasteensa – Migrin mukaan Suomessa on hyvä valmius

Tuuli-myrsky katkoo sähköjä lounaassa, etelässä ja idässä, tuuli voimistumassa osassa maata vaarallisen voimakkaaksi

Vihreiden puolueaktiivit kaipaavat hallitukselta ilmastotoimia: "Ainakin päätökset turpeesta pitäisi saada aikaan"

Presidentti Niinistö ohjeisti seuraajaehdokkaitaan – Tutkija: "Täsmällinen opastus siihen, miten ulkopoliittista keskustelua pitää käydä"

Kaahari ei olisi antanut piikkimaton häiritä pakomatkaansa, mutta tyhjentyneet renkaat olivat eri mieltä

"Erittäin hyvä, että noin toimittiin", kommentoi presidentti Niinistö Ykkösaamussa Haaviston al-Hol-toimista aloitettua esitutkintaa

Mitä tehdä, kun nenä vuotaa tai kasvot punoittavat teatterissa, kampaajalla tai pukukopissa?

Sahojen työtaistelutoimet yritetään saada päätökseen – mekaanisen metsäteollisuuden työriitaan annettu sovintoesitys

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.