Sote-työryhmällä yhä kokonaisuus auki

Kunta-, sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiselle linjauksia hahmottelevan sote-työryhmän työ on edelleen kesken. Tavoitteena on yhä saada työ valmiiksi ensi viikolla, kertoi työryhmän vetäjä Petteri Orpo.

- Paljon on edistytty. Alkaa olla hyvällä mallilla, Orpo sanoi ryhmän pidettyä viidennen kokouksensa.

Orpo ei kerro yksityiskohtaisemmin edistyksestä, mutta mainitsee ryhmän pohdinnoista esimerkkinä vastuukuntamallin.

- Sitä on käyty läpi, onko perustuslain mukaista ja niin edelleen. Mutta kun kokonaisuus on auki, niin kaikki yksityiskohdatkin ovat auki.

Kuntaliiton tänään julkistamissa sote-esityksissä on Orpon mukaan "paljon hyvää", ja niitä käydään läpi ryhmän kokoontuessa jälleen huomenna.

Kuntaliiton mukaan väestömäärä ei saisi olla ainoa kriteeri sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenteen suunnittelussa. Liiton hallitus esittää, että sote-alueet perustetaan luontaisten asiointi- ja työssäkäyntialueiden ympärille.

Maantieteellisesti järkevillä järjestämisalueilla pitäisi liiton mukaan olla oikeus järjestää perustason sosiaali- ja terveyspalvelut.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Tietosuojaongelma kaupparekisterin tietopalvelussa, 144 henkilön tiedot näkyneet virheellisesti

Osa ilman opiskelupaikkaa jääneistä nuorista kiinnostuneita jatko-ohjauspalvelusta – korkeakoulupaikan saa vain kolmasosa

Kymmenet tuhannet kiinteistöt eivät vieläkään täytä "paskalain" vaatimuksia – Kuopiossa vanhoja järjestelmiä on luultavasti tuhansia

MV-julkaisua koskeva hovituomio annetaan tänään – käräjäoikeuden mukaan kirjoituksilla ei ollut sananvapauden näkökulmasta mitään julkista intressiä

Pisteytysfarssille piste: Oikeustieteellisiin otetaan 46 opiskelijaa aiottua enemmän – Itä-Suomen yliopistossa opiskelijamäärä kasvaa vähiten

Paloturvallisuus on asiantuntijan mukaan Suomessa pääosin kunnossa, mutta valvonta on vaikeaa – tulipalon leviäminen voi olla kiinni pienistäkin virheistä rakentamisessa

Seinäjoen koruvarkaudesta epäiltyjä miehiä ei ole saatu kiinni – yrittäjän mukaan liikkeeseen murtauduttiin kattoon tehdyn reiän kautta, poliisi ei kommentoi tekotapaa

Koronavirus: Suomi avasi rajansa maihin, joissa riehuu jo taudin toinen aalto

Matkustusrajoitusten purkaminen ei näkynyt vielä Helsinki-Vantaalla – "Ei mitään dramaattista muutosta"

Lopella kaksi loukkaantui ja kymmenen vietiin sairaalaan ketjukolarista

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.