Sunnuntaisuomalainen: Rikkaita halataan köyhiä enemmän

Useampi kuin kahdeksan kymmenestä suomalaisesta kertoo saavansa osakseen tarpeeksi myönteistä fyysistä koskettelua. Tämä ilmenee Väli-Suomen Median Sunnuntaisuomalaisen kyselystä.

Liian vähän kosketusta saa noin joka kymmenes kyselyyn vastanneesta. Kahta sadasta ei kosketella lainkaan. Liian paljon kosketellaan yhtä sadasta.

Kyselyn mukaan rikkaat saavat enemmän fyysistä läheisyyttä kuin pienituloiset. Vanhukset jäävät muita useammin tyystin vaille koskettelua. Iäkkäämpien naisten tilanne on huonoin. Viidesosaa yli 65-vuotiaista naisista kosketellaan liian vähän tai ei ollenkaan.

Eniten toisiaan koskettelevat nuoret lapsettomat parit. Tuloksessa ei ollut eroa naisten ja miesten välillä.

Taloustutkimuksen tekemään puhelinkyselyyn vastasi toukokuussa tuhat ihmistä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.