Suomalaiset jakautuvat melko tasaisesti oikealle, vasemmalle, keskelle ja "ei osaa sanoa" -porukkaan, kertoo kysely

Reilu neljännes suomalaisista kokee olevansa enemmän tai vähemmän oikeistolaisia, selviää Kunnallisalan kehittämissäätiön joulukuun Ilmapuntari-tutkimuksesta. Enemmän oikeistolaiseksi sijoittuu 9 prosenttia ja vähemmän, mutta silti oikeistolaiseksi 20 prosenttia.

Tutkimuskyselyn vastaajia pyydettiin sijoittamaan itsensä viisiportaiselle akselille poliittisen suuntautumisensa mukaisesti.

Reilu neljännes, 27 prosenttia, arvioi kuuluvansa poliittisesti keskelle. Vasemmalla laidalla on tasan neljännes: vasemman suuntaan nojaa 18 prosenttia, ja asteikon vasemmanpuoleisimmasta portaasta löytyy 7 prosenttia.

Loput tutkimukseen vastanneista, vajaa viidennes, eivät osaa arvioida sijoittumistaan vasemmisto-oikeisto-ulottuvuudella.

Yli kolmannes vastaajista, jotka ilmoittivat varmasti äänestävänsä huhtikuun eduskuntavaaleissa, sijoittaa itsensä oikealle, reilu neljännes vasemmalle ja hieman reilu neljännes keskelle.

Kantar TNS:n toteuttamaan tutkimukseen vastasi 1  020 osallistujaa. Virhemarginaali on vajaat kolme prosenttiyksikköä suuntaansa.

Vasemmistoliitolla selkein profiili

Hallituspuolueiden kannattajien kantojen perusteella nykyhallitus on oikeistokeskustalainen. Sen sijaan oppositio on vasemmistokeskustalainen.

Tutkimuksen mukaan tämän hetken pääpuolueiden kannattajat eroavat huomattavasti sijoittumisessaan oikeiston ja vasemmiston välillä. Kokoomuslaiset ovat selvästi oikeistolaisia. Perussuomalaiset ovat oikeistokeskustalaisia, ja keskustan tukijat keskustaoikeistolaisia. Demareiden ja vihreiden kannattajat ovat vasemmistokeskustalaisia, ja muiden puoluiden, kuten RKP:n ja kristillisdemokraattien, kannattajat oikeistokeskustalaisia.

Kaikista selkein profiili on tutkimuksen perusteella vasemmistoliitolla. Yli puolet kannattajista sijoittaa itsensä vahvasti vasemmalle, ja yli 90 prosenttia akselin vasemmanpuoleisiin portaisiin.

Miehet ovat naisia yleisemmin oikealla, kun taas naisista jopa neljännes ei pysty sijoittamaan itseään asteikolle lainkaan. Kallistuminen oikealle kasvaa iän karttuessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Kaustisen mönkijäturmaa tutkitaan kuolemantuottamuksena – mies kuoli törmättyään tien yli viritettyyn kettinkiin

Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa

Neuvottelut valtion ensi vuoden tuloista ja menoista alkoivat sumuisissa näkymissä

STM: Pakkotestit ja karanteenimääräykset tulevat rajoille mahdollisimman pian – koskevat myös työmatkalaisia

Kannelmäen juna-aseman puukotuksesta yhdelle syyte taposta –  poliisin mukaan uhri ja epäilty eivät tunteneet entuudestaan

Korona lykkää lopulliset tarjouspyynnöt hävittäjistä yli vuodenvaihteen

Suomessa on todettu 22 uutta koronatartuntaa

Poliisit tekivät kotietsinnän yöllä väärään asuntoon – oikeus vaatii valtiota maksamaan naiselle korvauksia

Päijät-Hämeen keskussairaalassa koronatartunta –  lähes 30 työntekijää ja useita potilaita karanteeniin

Nuoria miehiä epäillään tietomurroista tunnettujen suomalaisten lippupalvelujen ja teleoperaattorien verkkokauppoihin – poliisin mukaan yksittäisiä tietomurtoja paljastui useita miljoonia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.