Suomalaiset päivittävät innokkaasti osaamistaan työelämässä – suurin osa myös valmis kouluttautumaan uudestaan, jos he jäisivät työttömiksi

Suomalaiset päivittävät ahkerasti koulutustaan ja kehittävät omaa osaamistaan. Tämä selviää Elinkeinoelämän keskusliiton (EK), Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n ja Sivistystyönantajat Sivistan Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä.

Puolet vastaajista on osallistunut työnantajan järjestämään koulutukseen ja vähän alle puolet kehittää omaa osaamistaan. Noin kaksi viidestä on lisäksi täydentänyt opintojaan tai käynyt kursseja. Vain joka kymmenes työikäisistä kokee, ettei omalla työpaikalla ole mahdollista oppia uutta.

Etenkin nuoret työikäiset kokevat tarvetta koulutuksensa päivittämiselle. 18–34-vuotiaista vähän yli kolmannes uskoo tämänhetkisen koulutuksensa turvaavan riittävän osaamisen työuran loppuun, kun taas kaksi viidestä 35–49-vuotiaasta uskoo koulutuksensa turvaavan osaamisen työurallaan.

Työelämän murros huolettaa

Työssäkäyviä huolestuttavat monet murrokset. Huolenaiheita olivat esimerkiksi työmäärän kohtuuton lisääntyminen ja oman työpaikan häviäminen. Kolmasosa vastaajista oli huolissaan kohtuuttomasta työmäärästä ja neljännes vastaajista siitä, että oma työpaikka häviäisi. Lisäksi vastaajista osa pelkäsi, ettei oma osaaminen enää riittäisi tai että joutuisi hankkimaan uuden ammatin.

Suomalaiset ovat kuitenkin valmiita kouluttautumaan uudestaan, jos he jäisivät pitkäaikaistyöttömäksi. Vain hieman alle kymmenes suomalaisista ei olisi valmis kouluttautumaan uudestaan. Yli 50-vuotiaat ovat selvästi nuoria vastaajia haluttomampia kouluttautumaan uudelleen.

Internet-paneelissa toukokuun lopulla toteutettuun kyselyyn osallistui yli 1  300 suomalaista, joista lähes 1  100 oli työelämässä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Saamelaisten totuus- ja sovintokomission perustaminen etenee

Kohuttu ajokorttitietopalvelu avataan vihdoin uudelleen – tarjolla on vain näitä tietoja

Keskusta haluaa syntyvyyden laskusta "säästyneet" lapsilisät korotuksina nykyisiin lisiin – eduskunnan ajankohtaiskeskusteluun lapsimyönteisestä politiikasta saatiin kytkettyä myös koulun joulujuhlat ja Postin palkat

EU:ta kuohuttanut nimikiista yritetään taputella pikkumuutoksella: Eurooppalaisen elämäntavan suojeleminen muuttuu edistämiseksi

Poliisi epäilee, että "Husu" Hussein on joutunut jo pitkään vainotuksi – kaupunginvaltuutetulle lähetettiin elokuussa hirttoköysi ja uhkauskirje

KRP epäilee: Uusnatsijärjestö Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toimintaa jatketaan uudella nimellä

Suomalaiset luottavat tieteelliseen tietoon, kertoo Tiedebarometri

Merimies-Unionin Zitting ei usko valtakunnansovittelijan edellytyksiin ratkaista postilakkoa: "Noviisi, amatööri"

Tukes: Lähes puolessa testatuista tatuointi- ja kestopigmenttiväreistä löytyi terveydelle vaarallisia aineita

Asiantuntija ei kannata lentoveroa – Hänellä on tiedossa parempi ratkaisu

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.