Suomalaiset partiolaiset kesyttivät huipun Nepalissa

Suomen Partiolaisten retkikunnan unelma täyttyi kiirastorstaina. Kuusi sen jäsentä saavutti lähes kuuden kilometrin korkeudessa siintävän vuorenhuipun Baden-Powell Peakin Nepalissa.

Suomalaisten retkikunta oli ensimmäinen eurooppalainen, joka kesytti tuon partioliikkeen perustajan lordi Baden-Powellin mukaan nimetyn huipun. Se sijaitsee satakunta kilometriä Nepalin pääkaupungista Kathmandusta pohjoiseen.

- Retkikunnassa on kaikkiaan 22 jäsentä, joista kuusi pääsi nousemaan aivan huipulle asti, kertoo Suomen Partiolaisten kehitysyhteistyövastaava Jaakko Weuro, joka on kotimaasta pitänyt yhteyttä kiipeilijöihin.

Retkikunnan jäsenistä nuorimmat ovat 18-vuotiaita ja vanhimmat kolmikymppisiä.

Suomalaisille järjestetään ensi perjantaina Kathmandussa juhlavastaanotto. Weuron mukaan Nepalin pääministeri on ilmoittanut haluavansa tavata suomalaiskiipeilijät ja ojentaa heille kunniakirjat.

Baden-Powell Peakin valloitus on osa Suomen Partiolaisten 100-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Juhlavuoden kunniaksi järjestö on myös aloittanut kahden vuoden kumppanuusprojektin Nepalin partiolaisten kanssa.

Uusimmat

Kotimaa

7 000 asukkaan kaupunki sai kaksi kansanedustajaa, 54000 asukkaan kaupunki ei yhtään – "Nyt meillä on suorat yhteydet Arkadianmäelle"

Väitös: Rekkakuskien työ on täynnä "rytmihäiriöitä" ja ristiriitaisia odotuksia

Lähijunia kohtaan on virinnyt uutta kiinnostusta – pullonkaulana rataverkon tukkoisuus

Oulun laajan hyväksikäyttö- ja raiskausepäilyn ensimmäinen käräjäkäsittely alkaa tänään

Eduskunta aloittelee uutta vaalikautta – kansanedustajien valtakirjat tarkastetaan tänään

Yhden teepaidan valmistaminen kuluttaa saman verran vettä kuin ihminen juo 2,5 vuodessa: "Avaa vaatekaappisi ovi, ja aloita syvähenkinen mietiskely omista kulutustottumuksistasi"

Kotkassa syttyi palo Finexin 1  500 neliön teollisuushallissa – palo saatu toimitusjohtajan mukaan sammutettua

Eduskunta aloittaa työnsä tiistaina uudella kokoonpanolla

Jenni Passi haluaa välttämättä lapsen, jolla on Facebookin perustajan Mark Zuckerbergin geenit – kirjailija Jussi Lehmusvesi paljastaa, miksi

Munkki tarvitsee rekkakuormallisen huumorintajua, joten Isä Nasari joutuu kiusaukseen aina kun hän näkee tekstin: "Munkin tekee mieli kahvia"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.