Suomeen lentää tänään 200 000 ankeriaanpoikasta

Kalatalouden keskusliitto lennättää Suomen vesiin jälleen ankeriaita. Maahamme saapuu tänään yli 200 000 kalanpoikasta, joista suuri osa istutetaan sisävesiin ja osa Suomenlahden rannikolle. Nyt gramman painoiset poikaset on pyydetty englantilaisesta Severn-joesta. Ennen saapumistaan ne ovat olleet karanteenissa Ruotsissa.

Ankerias on vaelluskala, joka lisääntyy Sargassomerellä Atlantilla. Suomen kannat ovat tätä nykyä pitkälti istutusten varassa. Ensimmäiset istutukset meillä tehtiin jo 1800-luvulla.

Hyvänä ruokakalana tunnettu ankerias tarjoillaan yleensä savustettuna, mutta sen voi valmistaa myös uunissa tai marinoida. Ankerias on myös hyvin rasvainen kala. Sen rasvapitoisuus voi olla jopa kymmenkertainen ahveneen ja kolminkertainen loheen verrattuna.