Suomen kansalainen haki turvapaikkaa rahan takia – ehti nostaa tuhansia euroja

Jo reilut parikymmentä vuotta sitten Suomen kansalaisuuden saanut irakilaistaustainen mies on myöntänyt hakeneensa Suomesta turvapaikkaa rahan vuoksi. Mies sai Suomen kansalaisuuden joulukuussa 1993 ja haki turvapaikkaa Kotkasta heinäkuussa 2016.

Mies ehti Rajavartiolaitoksen mukaan nostaa vajaan puolentoista vuoden aikana perusteettomasti yli 5 200 euroa vastaanottorahaa.

Miehen epäillään esittäneen poliisille vääriä asiakirjoja henkilöllisyydestään turvapaikkaa hakiessaan. Hän on myöntänyt väärien asiakirjojen hankkimisen.

Rikosepäily paljastui, kun rajavartioston rikostorjuntayksikkö selvitteli Suomeen laittomasti saapuneiden maahantuloreittejä ja tulotapoja.

Miestä epäillään rekisterimerkintärikoksesta, väärennyksestä ja petoksesta. Asia on siirtynyt syyteharkintaan Salpausselän syyttäjänvirastoon.

Uusimmat

Kotimaa

Suomi aloittaa puheenjohtajuuden Euroopan yhteistyöjärjestössä – esillä kysymys Venäjän jäsenyydestä järjestössä

Hyväntekijän viittaa kantanut lelusalakuljettaja on tänään tuomiolla muun muassa talousrikoksista

Lähes neljän vuoden takaisesta Tesoman henkirikoksesta annetaan tänään tuomio – epäilty ilmoittautui poliisille keväällä

Kittilä-käräjillä kuullaan irtisanotun kunnanjohtajan miestä ja hissiyhtiön hallituksen ex-puheenjohtajaa

Helsingin Sanomat alkaa julkaista ilmaisjakelulehtiä pääkaupunkiseudulla – Keskisuomalaisen Kangaskorpi: "Toivotamme kilpailijan tervetulleeksi"

Vapaavuori väläyttää Helsingin irtautumista Kuntaliitosta – pitää mahdollisena suurten kaupunkien yhteistyötä

Puolustusvoimien historian korkea-arvoisin naisupseeri Inka Niskanen Karjalan lennostoon hävittäjälaivueen komentajaksi

Poliisi epäilee, että 13 vuotta sitten kadonneen miehen ruumis piilotettiin autiotalon maakellariin – syyttäjän mukaan mies kuristettiin henkilöautossa

Poliisin haaviin jäi Helsingissä liki 50 kiloa amfetamiinia – "Kyseessä on ulkomailta johdettu rikollisorganisaatio"

Nuorehko mies kuoli hissiturmassa Helsingissä – puristui kuoliaaksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.