Suomen kautta kulkenut rahalähetys katosi

Suomen poliisi on tutkinut tapausta, jossa noin 300 000 euroa käteistä rahaa katosi salaperäisesti Tallinnassa. Muualta Euroopasta tulleet rahat oli juuri lennätetty Finnairin koneella Helsinki-Vantaan lentoasemalta Viroon. Rahat olivat peräisin rahanvaihtopisteistä.

Liikkuvan poliisin lentoaseman yksikkö on tutkinut yhdessä keskusrikospoliisin kanssa rahojen liikkeitä Suomessa. Komisario Tapio Santonen kertoo STT:lle poliisin selvittäneen, että rahaa ei kadonnut Suomessa eikä ketään täällä epäillä rikoksesta. Tutkinta on Suomen osalta pian valmis.

Viron viranomaiset ovat olleet vaitonaisia rikostutkimustensa etenemisestä. He eivät ole paljastaneet, epäilläänkö ketään rikoksesta.

Viron julkisuudessa olleiden tietojen mukaan rahaa katosi hiljattain myös toisesta arvolähetyksestä. Euroopasta tulleella lennolla piti saapua satojentuhansien Viron kruunujen suuruinen lähetys. Lastia purettaessa kävi ilmi, että noin puolet rahoista oli hävinnyt.

Kadonneista rahalähetyksistä kertoi keskiviikkona Iltalehti.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

OAJ pitää koulutuksen näkymiä valoisampina kuin koronakeväänä – oppimisvajetta ei kuitenkaan paikata vuodessa tai kahdessa

Sanna Inkisen uutisanalyysi: Naiset johtavat lomautus- ja työttömyystilastoja – Kirivätkö miehet syksyllä ohi?

Kertakäyttömaskin hinta pyörii euron paikkeilla, eli mahdollisen THL-suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa – "Varmasti suomalaiset osaavat käyttää"

Soininvaaralta kova väite: Haavisto poliittisen vainon kohteena, vihreillä kannatuksen kannalta väärät salkut

Soininvaara lyttää ABC-Suomen: "Kaupunkien houkuttelevuus on vähäistä, koska ne ovat niin rumia"

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Syyttäjän mukaan United Brotherhoodin johtajaksi epäilty mies piti väkivallalla uhkaamalla huolta siitä, että ryhmä pysyy ruodussa: "Ihmiset selkeästi jopa pelkäävät häntä"

Valtiovarainministeri Matti Vanhanen hankkisi koronarokotteen, maksoi mitä maksoi

Kolea heinäkuu näkyi hukkumismäärissä – hukkuneita viisi vähemmän edelliseen heinäkuuhun verrattuna

Epidemiatilanne on Suomessa ehkä kääntymässä huolestuttavampaan suuntaan, THL arvioi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.