Suomen sijoitus heikkeni englannin taidon vertailussa

Suomen sijoitus on heikentynyt englannin kielen taidon vertailussa. Suomi jäi kansainvälisessä vertailussa nyt kahdeksanneksi, mikä on suomalaisille tähän asti heikoin sijoitus.

Parhaimmillaan Suomi on yltänyt englannin osaamisen maavertailussa neljänneksi.

Ruotsi nousi takaisin EF English Proficiency Index -listan kärkipaikalle, kun se pudotti kakkoseksi viime vuoden ykkösen Hollannin.

Tutkimus pohjautuu 1,3 miljoonan aikuisen englannin taidon kartoitukseen. Selvitys on rajattu henkilöihin, jotka eivät puhu englantia äidinkielenään.

Tulosten mukaan englannin osaaminen on parasta Euroopan alueella. Kymmenestä parhaiten sijoittuneesta maasta kahdeksan sijaitsee Euroopassa.

Englannin taito kuitenkin kehittyi edelliseen kartoitukseen verrattuna eniten Afrikassa.

Mittaus on tehty kahdeksana vuonna.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.