Suomenhevonen jalostui työhevosesta urheilijaksi 110 vuodessa

Ahkera, nöyrä, rehellinen, sisukas. Suomenhevosta kuvaillaan usein sanoilla, joita myös meistä suomalaisista on käytetty vuosien ajan. Ne kuvastavat 110 vuotta sitten määritellyn suomenhevosrodun ominaisuuksia peltotöissä, sodan jaloissa ja kilpaurheilukentillä.

Rautalammilla kahdeksan suomenhevosta omistava Matti Pakarinen tietää, mihin kaikkeen rotu taipuu. Hänen tilallaan jokaisella hevosella on tehtävänsä.

Eläimet toimivat ratsuina, kärryhevosina ja metsätöissä. Talvisin ne ovat mukana savotassa, kesäisin häissä ja muissa tapahtumissa. Samanlaiseen monipuolisuuteen eivät kaikki rodut taivu.

– Suomenhevonen on lempeäsilmäinen ja ahkera. Hevonen tykkää, kun sillä on tekemistä. Mutta sitä ei voi pakottaa mihinkään, Pakarinen kuvailee.

1900-luvun alussa ja sota-aikoina suomenhevosella oli täysin toisenlainen rooli kuin nykyään. Silloin hevosen piti olla ennen kaikkea rauhallinen ja vankkarakenteinen, jotta se soveltui raskaaseen työhön vaihtuvissa olosuhteissa.

Sodissa suomenhevosia kaatui paljon. Määrä laski alimmilleen 1980-luvun alkupuolella, kunnes rotua alettiin jalostaa urheilukäyttöön. Ravit pelastivat rodun näivettymisen. Nykyään 73 prosentilla suomenhevosista on tähtäimessä raviurheilijan ura.

– Urheilija- ja ravihevoset ovat kehittyneet kevyttyyppiseen, työhevosia sporttisempaan muotoon. Eri tehtävät vaativat erilaisia ominaisuuksia, sanoo kehityspäällikkö Suvi Louhelainen raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos ry:stä.

– Silti yhdellä suomenhevosella voi olla monta uraa. Se voi olla ensiksi ravuri ja jatkaa sen jälkeen ratsastuskäytössä tai työhevosena.

 

Pakarisen 17-vuotias tamma Leonida on alun perin kantakirjattu juoksijaksi, mutta nykyään se toimii erinomaisena työjuhtana. Niin hyvänä, että se on sijoittunut useasti kärkijoukkoon vuosittaisissa suomenhevosten työmestaruuskilpailuissa.

Pakarinen ja Leonida voittivat kilpailun vuonna 2014 ja sijoittuivat tänä vuonna toiseksi. Muidenkin hevosten kanssa Pakarinen on usein sijoittunut kisan kärkijoukkoon.

Mestaruuskilpailu koostuu käynti-, ravi- ja veto-osuuksista. Ne mittaavat sitä, mistä rotu alkujaan tunnettiin: kykyä kovaan työhön.

Ei ole itsestäänselvää, että entisen kilpahevosen luonne soveltuu työkäyttöön. Leonidan vahvuus löytyy nimenomaan sen menneisyydestä.

– Leonidalla on yhä kilpahevosen sähkö. Kisatessa muut hevoset jäävät jo ensimmäisessä mutkassa taakse. Siinä on mukava tuuletella maaliin, Pakarinen nauraa.

 

Työhevosinakin suomenhevoset ovat nykyisin lähinnä harrastuskäytössä. Matti Pakarinen sanoo, ettei oikeastaan tiedä ketään toista, joka tekisi suomenhevosilla oikeita töitä.

Kun rotua on jalostettu pitkään urheilullisempaan suuntaan, varsinaisia työhevossukuja löytyy enää vähän. Hippoksen arvion mukaan Suomessa on tällä hetkellä noin 400-500 työhevoseksi kantakirjattua suomenhevosta, vain noin 2,5 prosenttia koko rodun määrästä.

Monien hevosmiesten mukaan jalostus on parantanut myös rodun luonnetta ja helpottanut hevosten käsittelyä kilpailupaikoilla.

– Ennen villit hevoset joutuivat kiertopalkinnoiksi. Ostovaiheessa hevosille syötettiin sokeria, jotta ne vaikuttaisivat rauhallisemmilta, Matti Pakarinen kertoo.

Viime vuosina kiinnostus työhevosia kohtaan on kasvanut. Työhevosseuran jäsenmäärä nousee, ja myös Hippoksessa on havaittu kiinnostus perinteisten hevostaitojen opetteluun. Työhevosyhdistysten järjestämät kurssit ovat olleet jatkuvasti täynnä.

Pakarinen itse osti aikoinaan nimenomaan suomenhevosia, koska suunnitteli niille vetokäyttöä. Reki oli valmiina odottamassa jo kymmenen vuotta ennen ensimmäistä hevosta.

Idea valjakkoajosta syntyi Puolan Krakovassa, kun Pakarinen näki parivaljakon hienoilla kärryillä ja päätti, että samanlaisella hän vielä itsekin joskus ajaa. Työkilpailuista hän innostui Kuopion maatalousnäyttelyssä.

Nyt Pakarinen on Suomen ainoa perinteisen länkien teon kouluttaja. Kyselyjä on tullut Ruotsista asti, mutta kielitaito on estänyt kurssien vetämisen naapurimaassa.

- Jos suomenhevosta käytetään työhevosena, on sillä oltava kunnolliset länget. Liian moni käyttää pelkkää rintaremmiä.

Miehen puheista käy selväksi, että suomenhevonen ja vanhat hevosmiestaidot ovat yhä suuria ylpeyden aiheita.

- Se on vähän sama kuin metsästyskoira metsästäjälle. Suomenhevonen on kansallisaarre, Pakarinen sanoo.

Mutta miten hevosmies kuvailisi yhdellä sanalla suomenhevosta tänä päivänä?

- Pieni mutta vikkeläjalkainen islanninhevonen on kuin Formula. Suomenhevonen on Valmetti. Alkuperäinen Valmet, ei mikään muu merkki.

 

Katso yllä olevalta videolta, miten länget valmistetaan oikeaoppisesti. Tutustu myös videoon suomenhevosen piirtämisestä.

 

Suomenhevosen historia

Suomenhevosella on sama alkuperä kuin monilla pohjoisen Euroopan alkuperäisroduilla. Erityisesti pohjoiseurooppalainen metsähevonen on vaikuttanut rodun syntyyn.

Metsähevosista ovat polveutuneita myös mm. eestinhevonen, gotlanninrussi Ruotsissa ja nordlanninhevonen Norjassa.

Hevosia on tullut Suomeen ihmisten mukana ja niitä tiedetään myydyn maahan ainakin 1200-luvulla. Tosin jo Kalevalassa on mainintoja hevosista.

Suomalaista hevosta päätettiin ryhtyä jalostamaan puhtaana omana rotuna 1800-luvun lopulla.

Vuonna 1907 astui voimaan koko maan kattavan kantakirjan perustaminen suomenrotuisille oriille ja siitä vuodesta katsotaan suomenhevosen syntyneen.

Kaksi vuotta myöhemmin aloitettiin myös tammojen kantakirjaukset.

Hevonen sodassa

Suomeen luotiin sotia varten hevosottojärjestelmä. Vuonna 1922 säädetty ja vuonna 1939 uusittu laki mahdollisti hevosten pakko-oton sotaväen tarpeisiin.

Ylimääräisten harjoitusten aikana valtio otti maatiloilta runsaat 60 000 hevosta. Armeijalla itsellään oli noin 4 700 hevosta.

Talvisodan päättymiseen mennessä hevosia oli otettu puolustusvoimille liki 72 000 eli neljännes maan koko täysi-ikäisestä hevoskannasta.

Talvisodassa hevosia kuoli tai katosi 7 200 yksilöä, haavoittumisia ja sairastumisia oli liki 35 000 tapausta. Jatkosodassa tappioluvut kaksinkertaistuivat.

Lapin sota koitui vielä 472 hevosen kohtaloksi.

Sodan jälkeen

Suomenhevosten määrä saavutti huippunsa työhevoskaudella sotien jälkeen 1950-luvulla.

Suuri murros tapahtui 1960-luvulla, kun armeija ja metsätalous luopuivat hevosista. Ravi- ja ratsastusurheilun suosio alkoi kasvaa.

Vielä 1980-luvulla pääosa Suomessa olevista hevosista oli suomenhevosia. Nykyään osuus on noin 30 prosenttia.

Nykyään suomenhevosista maksetaan alkuperäisrotutukea, joka kuuluu maatalouden ympäristötukeen. Vuoteen 2016 asti hevosista maksettiin myös kansallista kotieläintukea.

Hippos puolestaan tukee ratsastus- ja ravikilpailujen palkittuja.

Raviurheilun kasvattajapalkinnot ovat kaikista merkittävimiä tukimuotoja.

Suomenhevosta on muistettu tänä vuonna monin eri tapahtumin. Suomenhevosen juhlavuosi huipentuu itsenäisyyspäivään, jolloin myös suomenhevosta juhlitaan näyttävästi.