Suomessa on 400 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa, kertoo THL – tehohoidossa olevien määrän kertomista epäröidään ministeriössä

Sosiaali- ja terveysministeriö on antanut sairaanhoitopiireille viranomaisohjeen olla kertomatta julkisuuteen alueellisia tietoja koronaviruksen takia tehohoidossa olevien ihmisten määrästä, kerrotaan sairaanhoitopiireistä.

Sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Päivi Sillanaukee perustelee sairaanhoitopiireille annettua viranomaisohjetta yksityisyyden suojalla. Tällä hetkellä tehohoitoa tarvitsevien ihmisten määrä on niin pieni, että julkisuudessa olevat tiedot voisivat yhdistyä tiettyyn henkilöön.

Kertooko Terveyden ja hyvinvoinnin laitos jatkossa tehohoidossa olevien covid 19 -potilaiden määrän, on hänen mukaansa vielä harkinnassa.

Aiemmin tänään Helsingin Sanomat kertoi, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (Hus) on tehohoidossa koronaviruksen takia yksi alle 40-vuotias potilas. Potilas on syntynyt 1980-luvun alussa.

Infektioylilääkäri Asko Järvisen mukaan muut tehohoidossa olevat potilaat ovat iäkkäämpiä. Järvinen ei kertonutHS:lle tarkemmin potilaiden perussairauksista tai kunnosta.

Husissa oli torstaiaamuna tehohoidossa Järvisen mukaan neljä koronapotilasta ja lisäksi sairaalahoidossa hieman alle kymmenen koronapotilasta.

Varmistettuja tartuntoja noin 400

Tähän mennessä Suomessa on todettu noin 400 laboratoriovarmistettua koronavirustartuntaa. Tieto perustuu lukuihin, jotka Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on kerännyt kommunikoimalla suoraan sairaanhoitopiirien kanssa.

Jatkossa tapausmäärät perustuvat ainoastaan tartuntatautirekisterin kautta saataviin lukuihin.

Näytteitä otetaan nykyisin ensisijaisesti potilailta, joilla on vakavia hengitystieinfektion oireita sekä terveyden- ja sosiaalihuollon henkilökunnalta. Lieväoireisilta ja matkoilta palaavilta näytteitä otetaan edelleen lääkärin harkinnan mukaan. Oireettomia ei testata.

Tehohoidossa kourallinen

Koko Suomessa on tällä hetkellä tehohoidossa yhden tai kahden käden sormilla laskettava määrä ihmisiä, kertoi johtaja Mika Salminen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) valtioneuvoston tiedotustilaisuudessa torstaiaamuna.

Tautitapauksia on todennäköisesti merkittävästi enemmän kuin laboratoriossa varmistettuja tartuntoja, sillä testejä ei voida tehdä kaikille. Salmisen mukaan epidemian kestossa puhutaan kuukausista eikä epidemiahuipun arviointi ole vielä mahdollista. Todetut tautitapaukset painottuvat asukasmäärältään suurimpiin kaupunkeihin ja alueisiin.

Salmisen mukaan Suomi noudattaa testaamisessa samaa tapaa kuin esimerkiksi muut Pohjoismaat.

–  Tärkeintä on huolehtia siitä, että ihmiset, jotka tarvitsevat hoitoa sairaalassa, testataan, koska tämä vaikuttaa hoitoon. On tärkeää varmistaa myös, että terveydenhuollon henkilökunta testataan hyvin matalalla kynnyksellä, jotta he eivät ole töissä tartunnan saaneena, Salminen sanoi.

Tämän lisäksi osa ulkomailta palaavista testataan. Salmisen mukaan testattuja on tällä hetkellä yli 3  000 ja testejä pystytään tekemään päivässä 1  500 kappaletta.

–  Joka päivä ei näin monta testiä tehdä. Eilen on tehty 1  100 testiä. Meillä on tällä hetkellä isompi testauskapasiteetti kuin mitä käytettiin Kiinassa väestöön suhteutettuna. Kaupalliset testit tulevat markkinoille vähitellen, Salminen sanoi torstaina.

Marin: Nuorten ja lasten ei pidä viettää aikaa porukassa

Pääministeri Sanna Marin (sd.) vastasi tiedotustilaisuudessa kysymykseen siitä, miten lapset ja nuoret saavat viettää aikaa yhdessä.

–  Tähän voisi yksiselitteisesti sanoa, että nyt pitää välttää sosiaalisia kontakteja. Nuorten tai lasten ei pidä hakeutua porukoihin, ei pidä mennä joukolla pelaamaan palloa eikä mihinkään muuhunkaan paikkaan viettämään aikaa.

–  Julkisella paikalla on kielletty yli kymmenen hengen kokoontumiset, mutta myös alle kymmenen hengen porukoiden kokoontumisia pitää välttää, hän lisäsi.

Joka kotiin tulossa ohjeet

Jokaiseen kotiin tulee kirje toimintaohjeista, ja kirje on ajastettu niin, että sen pitäisi tulla jokaisen postiluukusta huhtikuun ensimmäiseen viikonloppuun mennessä.

Lisäksi kunnat tulevat saamaan sosiaali- ja terveysministeriöltä tarkat ohjeet palveluiden järjestämisestä. Tässä on kyse erityisesti karanteenioloihin kehotettujen ikäihmisten ja perussairaiden palveluista. Esimerkiksi kotihoidon järjestämiseksi annetaan erityiset ohjeet tartuntariskin minimoimiseksi.

–  Tulemme antamaan yksityiskohtaisia ohjeita. Ensimmäinen on viesti kunnille perustason palveluiden osalta. Niitä ei missään nimessä pidä ajaa alas, vaan perustason pitää toimia erittäin hyvin ja erittäin efektiivisesti, jotta erikoistasolle ei synny tunkua, totesi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila.

Ohjeita annetaan myös ensihoitoa, päivystystä ja tehohoitoa koskien.

–  Annamme ohjeen myös siitä, miten sairaaloissa pitää elektiivistä, ei kiireellistä hoitoa ajaa alas, Varhila sanoi.

Yli 70-vuotiaita maassa liki 900 000

Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan kaikille yli 70-vuotiaille tehdään tarkat ohjeet suojautumisesta. Heitä on Varhilan mukaan maassa yli 880  000.

Kiuru totesi tiedotustilaisuudessa, että läheisten vierailut riskiryhmiin kuuluvien luona päättyvät kokonaan, etteivät he altistu koronavirukselle.

–  Sukulaisten ja läheisten vierailut vanhusten ja muiden riskiryhmien asumispalveluyksiköissä, hoitolaitoksissa, terveydenhuollon yksiköissä ja sairaaloissa päättyvät, Kiuru sanoi.

Kasvokkain tapaaminen korvautuu Kiurun mukaan jatkossa yhteydenpidolla puhelimitse tai muiden etäyhteyksien mahdollistavien laitteiden välityksellä.

–  Tämä on erityisen tärkeää sen takia, että ihmiset eivät kokisi itseään yksinäiseksi näissä poikkeusoloissa.

Kiurun mukaan tärkeintä on välttää kontakteja ja pitää reilun metrin turvaväli kaikessa toiminnassa.

–  Voi tulla eteen välttämättömiä reissuja lääkäriin tai kauppaan. Jos on välttämätöntä toimittaa joitakin arjen asioita, eikä saa lähipiirin ihmisiltä apua, aivan välttämätön kaupassa tai terveyskeskuksessa käyminen on mahdollista. Se on suoritettava niin, että ihminen ei joudu riskeille alttiiksi.

Kiuru painotti sitä, että ikäihmisten kannattaa liikkua myös kotona ja pitää kunnosta huolta.

–  Tältä osin on tärkeää pitää huolta siitä, että yli 70-vuotiaat pääsevät jaloittelemaan ja erityisen tärkeää on myös kotona tuo liikunta.

Kasvanut kysyntä aiheuttanut lääkkeiden toimitusvaikeuksia

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas.) kehotti suomalaisia välttämään lääkkeiden hamstrausta. Saatavuudessa ei ole hänen mukaansa akuuttia ongelmaa. Kasvanut kysyntä on kuitenkin aiheuttanut toimitusvaikeuksia.

–  Sosiaali- ja terveysministeriö seuraa lääkehuollon ja lääkkeiden jakelun kehittämistä ja tulee tarvittaessa antamaan yksilöiviä määräyksiä lääkkeiden saatavuuden varmistamiseksi, Pekonen sanoi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

THL:n pääjohtaja: Maskisuositus julkaistaan torstaina – julkiset liikennevälineet erityishuomiona, suosituksesta tulossa alueellinen

Rahtikonttiin Espoossa pyrkinyt naamioitunut joukko havitteli poliisin mukaan yli 170 kilon kokaiinilastia – aine jopa 100-prosenttista ja arvo 25 miljoonaa

Tänään Pohjois-Makedoniasta Turkuun saapuvan lennon kaikki matkustajat asetetaan karanteeniin ja testataan tartuntatautilain nojalla

Kaustisen mönkijäturmaa tutkitaan kuolemantuottamuksena – poliisin tietojen mukaan tie oli suljettu kettingillä vain joitakin päiviä ennen turmaa

Hyvinkääläisseuran jalkapallovalmentajalle syyte alaikäisen valmennettavan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – mies ei enää valmenna seurassa

Neuvottelut valtion ensi vuoden tuloista ja menoista alkoivat sumuisissa näkymissä

Pohjoisen rajan ylittäjistä kaikkia ei pystytä testaamaan – Ruotsiin ja takaisin liikkuvan sote-henkilöstön matkustaminen halutaan turvata

Kannelmäen juna-aseman puukotuksesta yhdelle syyte taposta –  poliisin mukaan uhri ja epäilty eivät tunteneet entuudestaan

Korona lykkää lopulliset tarjouspyynnöt hävittäjistä yli vuodenvaihteen

Suomessa on todettu 22 uutta koronatartuntaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.