Suomessa pian alle tuhat pankkikonttoria - Fiva: "Alaraja alkaa tulla vastaan"

Suomen pankkikonttoreiden määrä on laskemassa alle tuhannen. Tieto käy ilmi pankkeja valvovan Finanssivalvonnan (Fiva) vielä julkaisemattomasta selvityksestä.

Tasaluvun alitus on ollut odotettavissa pitkään. Vuonna 2007 henkilöasiakkaita palvelevia pankkikonttoreita oli 1 627, ja lasku on jatkunut tasaisena tuonkin jälkeen.

Fivan toimistopäällikkö Timo Peltosen mukaan Suomesta on kadonnut 2000-luvulla keskimäärin sata pankkikonttoria vuodessa.

– Viime aikoina tahti on hieman hidastunut. Se saattaa kertoa siitä, että jokin alaraja alkaa tulla vastaan, Peltonen sanoo.

Fivan mukaan karsintaa on nähty kaikissa pankkiketjuissa, ympäri Suomea. Trendin syynä on pankkipalveluiden lisääntynyt sähköinen käyttö.

– Laki ei määrää pankkeja pitämään konttoreita auki. Ainoa, mistä säädetään, on peruspankkipalveluiden, kuten tilin, maksupalveluiden ja sähköisen tunnistamisen järjestäminen, Peltonen huomauttaa.

Savon Sanomien levikkialueella kokonaan vailla konttoria on jo Kaavin kunta. Seuraavaksi lähimpänä pankittomuutta on Rautavaara, jossa kirkonkylän viimeinen konttori on auki ilman ajanvarausta enää viisi tuntia viikossa.

Kesäkuun alussa tapahtunut Säästöpankki Optian aukioloaikojen supistus on saanut paikalliset takajaloilleen.

– Kiukku on ollut suurta, Rautavaaran Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Marianna Kauhanen täräyttää.

– Monista tuntuu, että Rautavaaralta viedään kaikki. Kyllä pankki on peruspalvelu, ja tärkeä myös kunnan imagolle, hän puhisee.

Yrittäjäyhdistys teki Rautavaaran viimeisen pankkikonttorin puolesta vetoomuksen, jota käsiteltiin kunnanhallituksessa asti. Toiveissa on, että aukioloaikoja laajennettaisiin.

Säästöpankki Optialla tuska ymmärretään, mutta mitään ei luvata.

– Fakta on, että asiointimäärät ovat pienissä kunnissa pieniä, toimitusjohtaja Kalevi Hilli sanoo.

– Meistä on parempi, että pankki on auki joskus, kuin että sitä ei olisi ollenkaan. Olemme halunneet pysyä Rautavaaralla, toisin kuin kilpailija, hän lisää, viitaten vuonna 2015 konttorinsa sulkeneeseen Osuuspankkiin.

Marianna Kauhanen on huolissaan rautavaaralaisista vanhuksista, jotka ovat tottuneet asioimaan kivijalkakonttorissa. Myös yrittäjille kassapalveluiden helppo saatavuus olisi hänen mukaansa tarpeen.

– Luulisi konttoreiden ja nettipalveluiden yhdistämisen olevan mahdollista. Jonkun virkailijanhan on hoidettava myös netin kautta tapahtuvaa asiointia, Kauhanen ihmettelee.

Timo Peltosen mukaan Finanssivalvonta ei pidä fyysisiä pankkikonttoreita itseisarvona. Pankkeja kuitenkin velvoitetaan järjestämään palveluiden saatavuus tasapuolisesti kaikille.

– Jotkut pankit ovat käyneet vanhusten luona opettamassa netti- ja mobiilipalveluiden käyttöä. Näkövammaisille taas tarjotaan pistekirjoituslukulistoja, Peltonen luettelee

– Kyllä pankit mielestäni yrittävät. Se, millä tavoin palvelut halutaan järjestää, riippuu siitä, millä halutaan kilpailla, hän jatkaa.

Säästöpankki Optiassa konttoriverkoston karsimista ei tällä erää suunnitella. Yhtiö kuitenkin tarkastelee tilannetta vuosittain, kuten lähes kaikki Savon Sanomien kyselyyn vastanneet pankit.

Eniten konttoreita – 427 kappaletta – on Osuuspankilla.

– Olemme vähentäneet 300 konttoria vuoden 1999 jälkeen, OP:n asiakkuuspäällikkö Merja Auvinen kertoo.

– Asiakaskäyttäytymisen muutos on ollut rajua. Nykyään konttoreissamme käy kuukaudessa noin 200 000 henkeä, kun taas mobiilipankkiamme käytetään samassa ajassa 15 miljoonaa kertaa, hän vertaa.

Korjattu 11.9.2017 kello 18:11: Toimitusjohtaja on Kalevi Hilli, ei Kai Kantola.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.