Suomesta vapaaehtoisesti Irakiin palanneista moni kokee turvattomuutta

Suomesta vapaaehtoisesti Irakiin palanneista moni kokee fyysistä turvattomuutta, ilmenee tänään julkaistusta raportista.

Raporttiin sisältyvässä kyselyssä runsas kolmannes vastaajista sanoi kokevansa fyysistä turvattomuutta itsensä ja perheensä puolesta. Miehillä kokemus turvattomuudesta oli lähes kaksi kertaa niin yleistä kuin naisilla.

Vastaajista yli puolet katsoi, etteivät he voi jäädä asumaan lähtömaahansa.

Kyselyyn vastasi 200 ihmistä, joista 195 Irakissa, neljä Somaliassa ja yksi Afganistanissa. Näin ollen vastaukset kertovat lähinnä Irakiin palanneiden tilanteesta.

Vastaajista yli 60 prosenttia sanoi olevansa tyytymättömiä nykyiseen taloudelliseen tilanteeseensa. Tyytyväisiä oli vain runsaat kymmenen prosenttia.

Kyselyssä kävi ilmi, että turvallisesta juomavedestä on hälyttävä puute Basran alueella Irakin eteläosassa. Yli 90 prosenttia Basran alueelle palanneista sanoi turvallisen juomaveden saatavuuden olevan huono. Keskimäärin Irakiin palanneiden keskuudessa vastaava lukema oli hieman alle 40 prosenttia.

Raportti liittyy viime vuonna alkaneeseen Auda-hankkeeseen, jonka avulla kehitetään vapaaehtoista paluuta erityisesti Irakiin, Afganistaniin ja Somaliaan. Hankkeen ovat toteuttaneet Maahanmuuttovirasto, ulkoministeriö ja Kriisinhallintakeskus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

MTV Uutiset kertoo, ettei Rinne jatkaisi ministerinä – IS:n mukaan Rinteestä puuhataan varapuhemiestä

PS:n Halla-aho: Uusien vaalien järjestäminen olisi tässä tilanteessa erittäin perusteltua – puhemies Matti Vanhanen on pitänyt keskustelua uusista vaaleista ylimitoitettuna

Jenni Haukion ja jalkapallomaajoukkueen kapteenin Tim Sparvin kumppanin Jitka Novackovan puvut nousivat katsojien suosikeiksi Linnan juhlissa

Tullikoira Aino on yksi vuoden virkakoirista – paljasti vuodessa yli 1  200 kiloa elintarvikkeita

Elina Lappalainen Hannakaisa Heikkiselle: Linnan juhlista pois jääminen oli julkisuustemppu

Kaatuneen hallituksen kaikki puolueet halukkaita jatkoon samalla hallitusohjelmalla – vanhan opposition puolueet eivät hyväksy ohjelmaa

Tarjoilujen määrän arviointi onnistui Linnan juhlissa – syötävää riitti loppuun asti, mutta pois heitettävää ei juuri jäänyt

Työmarkkina-asiantuntija: Rinne puuttui työmarkkinoihin edeltäjäänsä vähemmän

Veteraanit saivat ilmaiset kotipalvelut – Rintamamieslisä nousee kaksi ja puolikertaiseksi

Poliisi: Mielenosoituksiin osallistui Pohjoismaisen vastarintaliikkeen toiminnassa olevia henkilöitä, kuva- ja videomateriaalia käydään läpi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.