Suomi mukana isossa sotaharjoituksessa Virossa

Suomi osallistuu sotaharjoitukseen Virossa. Alkaneeseen Siil18-harjoitukseen ottaa osaa Suomesta noin 250 henkilöä, heistä pääosa Porin prikaatin kouluttamia kansainvälisen valmiusjoukon varusmiehiä.

Puolitoista viikkoa kestävä harjoitus on Viron puolustusvoimien tämän vuoden pääsotaharjoitus.

Suomen varusmiehet muodostavat harjoitukseen huoltokomppanian ja pioneerikomppanian. Puolustusvoimien henkilökuntaa puolestaan osallistuu koulutus- ja esikuntatehtäviin. Suomalaisten tehtävien painopiste on Etelä-Virossa Vörun lähistöllä.

Viron puolustusministeriön mukaan sotaharjoitukseen ottaa osaa yhteensä yli 15 000 sotilasta 19 maasta. Mukana on joukkoja esimerkiksi Yhdysvalloista, Britanniasta, Saksasta ja Ruotsista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Budjettiesitys nostaa soidensuojeluohjelman ylös jäistä – "Nyt kannattaa myydä suojelualueita valtiolle ja tehdä verovapaita kauppoja"

Merivoimien suurhanke etenee – monitoimikorvetit korvaamaan käytöstä poistuvia aluksia

Kilpisjärvellä satoi ensilumi – sää jatkuu kylmänä viikonloppuun asti

Kuljetusala tyrmää hallituksen päätöksen parafiinisen dieselin veroalen poistosta –  Neste aikoo palata perinteisen dieselin valmistukseen, jos puhtaamman dieselin veroetu poistuu

Niemiojan perheen menot kasvavat 120 euroa vuodessa: "Kyllä lisäkulut tuntuvat" – Näin budjettipäätökset vaikuttavat arkeen

Macron ja Rinne asettavat Britannialle takarajan – Boris Johnsonin annettava kirjallinen ehdotuksensa syyskuun loppuun mennessä

Asiantuntijat pitävät budjetissa esiteltyjä työllisyystoimia melko vaatimattomina –  vaikeita talouspäätöksiä ei ole vielä tehty

Poliisihallitus varoittaa viallisesta patruunaerästä – käyttö lopetettava välittömästi

Presidentti Niinistö tapaa Trumpin Washingtonissa lokakuussa

Eduskunta aloitti Suostumus2018-aloitteen käsittelyn – "On päivänselvää, että seksi ilman suostumusta on raiskaus"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.