Suonenjoen vastaanottokeskus suljetaan

Maahanmuuttovirasto ilmoitti keskiviikkona SPR:lle, että Suonenjoella Vanhassa Maamiehessä toimiva vastaanottokeskus suljetaan viimeistään kesällä.

– Vastaanottokeskus on monien muiden turvapaikanhakijoiden sijoituspaikkojen tavoin vajaakäytössä. Suonenjoelta siirretään nämä aikuiset ja lapset muualle, meidän alueellamme SPR:n toisiin vastaanottokeskuksiin Keiteleelle, Kontiolahdelle tai Kiteelle. Siellä on tilaa, selvittää SPR:n Savo-Karjalan toiminnanjohtaja Kaisu Haataja.

Suonenjoella vastaanottokeskus on toiminut noin kolme kuukautta. Vuokrasopimus on voimassa elokuun loppuun.

– Turvapaikanhakijoiden joukko on vähentynyt 224:stä noin 150:een, kun paikkoja kuitenkin on 280:lle. Osa on halunnut siirtyä muihin vastaanottokeskuksiin. Osa on poistunut maasta kokonaan, kun Suomi ja esimerkiksi työllistymisnäkymät eivät olekaan vastanneet odotuksia, Haataja sanoo.

– Yt-neuvottelujen jälkeen osa 16 työntekijästä jouduttaneen irtisanomaan, osa sijoittuu toisiin vastaanottokeskuksiin. Moni arvasi tilanteen ennalta nähdessään väen vähentymisen.

Haataja toivoo, että vastaanottokeskuksen lapset voisivat käydä kouluvuoden loppuun Suonenjoella ennen muuttoa muualle. 

– Jotkut vanhemmat kuitenkin kiirehtivät lähtöä, vaikka lasten olisi hyvä jatkaa samassa paikassa koko kevät.

Suomessa turvapaikkapäätöksiä tehdään nyt noin tuhannen kappaleen viikkovauhdilla.

Kaisu Haataja huomauttaa, että tilanne saattaa muuttoa nopeastikin. Hän ei pidä mahdottomana, että Suonenjoen yksikkö jouduttaisiin myöhemmin palauttamaan käyttöön.

– Tilanteet voivat muuttua viikossakin, koska tulijamääriä rajoilla ei pysty ennakoimaan. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että Maahanmuuttoviraston on tarkkailtava kulurakennetta, Haataja selvittää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

EU:n mittavaa henkilöstöurakkaa pyöritetään suomalaisvoimin – johtajan mielestä suomalaisilla on kaksi kompastuskiveä

Koillis-Savossa edelleen sähköttömiä talouksia – Päivö-myrskyn sähkökatkojen korjaukset loppusuoralla

Äänikirjoista haettiin vastapainoa poikkeusajan huolille – koronakeväänä suosittiin rentouttavia teoksia

Anna-Maja Henriksson hakee jatkokautta RKP:n puheenjohtajana

Ministeri ja Kuntaliiton toimitusjohtaja vääntävät kuntien uusien tehtävien rahoituksesta julkisen talouden sukeltaessa – "Emme usko, että valtionkaan rahat riittävät"

Valtio jakaa kunnille 2 miljardia euroa, mutta silti jopa Helsinki tekee kymmenien miljoonien eurojen tappiot – "Veronkorotuksissa joudutaan tekemään isoja arvovalintoja", sanoo kokenut kuntakonsultti

Valtiovarainministeri Vanhanen HS:lle: Hallitusohjelman kirjaus 30  000 uudesta työllisestä on voimassa

Monet metsästysseurat kaipaavat kipeästi nuoria riveihinsä – toiset taas saattavat evätä jäsenyyden puuttuvien suhteiden vuoksi

Sadealue pyyhkäisee Suomen yli tänään

Marinin hallituksen kykyihin luotetaan enemmän kuin Rinteen ja Sipilän – enemmistö kyselyyn vastanneista uskoo, ettei hallitus hajoa ennen seuraavia eduskuntavaaleja

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.