Suurin osa saanut myrskyssä katkenneet sähköt takaisin, Itä-Suomessa on vielä korjattavaa

Sähköt ovat palautuneet suurelle osalle talouksista, joilta ne Päivö-myrskyn mellastaessa katkesivat. Sähkökatkokartan mukaan ennen viittä torstaiaamuna sähköttä on enää reilut 10  000 taloutta, kun myrsky pahimmillaan vei sähköt jopa sadaltatuhannelta taloudelta. Sähköjä kaipaillaan tällä hetkellä lähinnä itäisessä Suomessa.

Päivö-myrsky teki tuhojaan Suomessa tiistaista keskiviikkoaamuun. Tällä hetkellä Ilmatieteen laitoksella ei enää ole muita voimassa olevia varoituksia kuin metsäpalovaroitus Ahvenanmaalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Savolainen maitotilan isäntä: "Nyt sähköä on tehty Valmetilla"

"Uniapnealaite sammui, ja kännykän akkukin oli tietysti tyhjä heti aamulla" – sähkökatkot jatkuvat paikoin edelleen

Päivön tuhoja korjataan Kuopion ulkoilureiteillä jopa viikko – ulkoilijoilla jopa sähköiskun vaara

Pohjois-Savossa kaikkien sähkökatkojen korjaamisessa voi kestää perjantaihin: "Selvää on, että kaikkea ei tänään saada korjattua"

Päivö runteli mobiiliverkkoja pahoin Itä-Suomessa – hätäpuhelut paikoin estyneet, häiriökartat karua katsottavaa

Myrsky katkaisi sähköt jopa sadaltatuhannelta – sähköverkot paikoin täysin tuhoutuneet, eniten sähköttömiä koteja oli Kuopiossa

Karvion kanavan liikennekatko pitenee Päivö-myrskyn takia

Päivö-myrskyn jälkiä raivattiin Savossa koko yö – poliisi kiittelee vastuullisuutta ja pelastajat omatoimista auttamista

Pohjois-Savossa ylitettiin monin paikoin kuukauden sademäärä, kovin tuulenpuuska 27,4 metriä sekunnissa

Päivö-myrsky runteli rajusti Pohjois-Savoa, katso kuvasarja tuhoista