Sydän- ja verisuonitaudeista tekeillä uraauurtava pilottitutkimus

Kotimaisessa geenitutkimuksessa on meneillään uraauurtavia hankkeita, kirjoittaa Etelä-Suomen Sanomat.

Perinnöllisyys- ja elintapatiedon yhdistämistä selvittää professori Olli Kallioniemi työryhmineen. Hän johtaa Suomen Molekyylilääketieteen instituuttia (FIMM) Helsingin yliopistossa.

1. Mitä uusimmissa tutkimuksissanne selvitetään?

Tänä vuonna on tehty sydän- ja verisuonitautiriskejä kartoittava ainutlaatuinen Kardiokompassi-tutkimus, johon osallistui 200 koehenkilöä. Se tähtää geenitiedon hyödyntämiseen ennalta ehkäisevässä terveydenhuollossa.

Pilottitutkimuksen koehenkilöillä on mahdollisuus saada tietonsa omille terveystileilleen. Terveystilikonsepti on sekä Suomessa että maailmalla uusi verkkopalvelu. Sen avulla koehenkilöt voivat hallinnoida omaa terveys- ja geenitietoaan.

Meneillään on myös Tekesin rahoittama Digital Health Revolution -projekti. Siihen aiotaan ottaa 200 ihmistä työterveystarkastustilanteessa. Heille tehdään tarkka molekyylitason geenianalyysi ja selvitetään elintapoja pitemmällä seurannalla. Tautiriskeihin pyritään vaikuttamaan elintapamuutoksilla.

2. Miten Kardiokompassia on suunniteltu hyödynnettäväksi, sopiiko se muidenkin sairauksien riskien selvittämiseen?

Mitä suuremmassa määrin, varsinkin elintapatautien osalta. Sydän- ja verisuonitaudeista nyt vain aloitettiin. Kun koehenkilöiltä kartoitetaan geenien ohella elintapa- ja terveystietoja, voidaan toteuttaa laaja yksilökohtainen terveysanalyysi.

3. Mitä hyötyä tällaisesta geeni- ja elintapatutkimuksesta on?

Ihmiselle tekee hyvää kuulla, että hänellä on matala riski sairastumiseen. Jos riski on korkeampi, on tärkeää tietää, miten siihen voi itse vaikuttaa.

Geeniriskiä ei määritellä mustavalkoisesti niin, että ihmiselle joko tulee tai ei tule tautia. Kyseessä on arvio, jonka toivotaan auttavan koehenkilöitä löytämään keinoja mahdollisen riskinsä pienentämiseksi.

Terveydenhuollossa tähdätään lähivuosikymmeninä siihen, että ihmisillä olisi yhä aktiivisempi oma rooli tautiriskien vähentämiseksi.

Lue lisää aiheesta tiistain Savon Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.