Syyrian presidentti muodosti uuden hallituksen

Syyrian presidentti Bashar al-Assad on muodostanut uuden hallituksen.

Kolme keskeistä ministeriä säilytti salkkunsa. Jatkokauden sai muun muassa puolustusministeri Daoud Rajha, jonka oli aiemmin huhuttu kuolleen kapinallisten iskussa. Myös ulko- ja sisäministerit jatkavat tehtävissään.

Syyriassa pidettiin toukokuussa parlamenttivaalit väkivaltaisuuksien keskellä. Presidentti al-Assadin mukaan vaalit lopettivat Baath-puolueen yksinvallan. Oppositio kuvasi vaaleja teatteriksi ja kieltäytyi osallistumasta äänestykseen.

Nimettömänä pysyvä arabidiplomaatti kertoo Syyrian kapinalliset saavat palkkaa Saudi-Arabialta ja Qatarilta.

- Saudi-Arabia ja Qatar sopivat asiasta jo huhtikuussa. Rahat toimitetaan eteenpäin Turkista, jossa on kapinallisarmeijan joitakin edustajia, hän sanoo.

Hänen mukaansa tarkoituksena on houkutella Syyrian sotilaita loikkaamaan kapinallisten riveihin ja vahvistaa kapinallisarmeijaa, jotta siihen ei liittyisi ääriryhmien jäseniä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.