Syyskuun säät suosineet perunannostoa - viljelijät tyytyväisiä

Savon perunanviljelijät voivat olla tähän syksyyn varsin tyytyväisiä. Syyskuun säät ovat suosineet perunannostoa. Sadosta näyttää myös tulevan hyvälaatuinen.

– Eihän näin hyvää syksyä ole milloinkaan. Parempaa ei tarvitse toivoakaan. Nosto-olot ovat olleet ihanteelliset, kertoo viljelijä Timo Suhonen Maavedeltä.

– Tämä vuosi on kiva, kun syksyä jää vielä tehdä muitakin asioita pelloilla sadonkorjuun jälkeen, sanoo siilinjärveläisen Vehviläisen toimitusjohtaja Pekka Vehviläinen.

– Vuosi on ollut perunalle hyvä. Länsi-Suomessa märkyys on ollut ongelma, niin ettei pelloille ole päästy, mutta meiltä on päinvastoin toimitettu aika paljon perunaa sinne.

ProAgrian kasvutilannetietojen mukaan peruna on kärsinyt märkyydestä erityisesti Pohjanmaalla. Märkyys hidasti myös nostojen käynnistymistä.

– Paikallinen ja tilakohtainen vaihtelu on ollut hirveän suurta. Jos väärään aikaan on tullut iso sadekuuro, tilanne voi olla paljon huonompi, kertoo perunantuotannon asiantuntija Heikki Inkeroinen ProAgria Pohjois-Savosta.

– Viime vuoteen verrattuna sato on yleisesti ottaen parempi. Ei mikään huippuvuosi, mutta normaali. Laadultaan peruna näyttää olevan hyvää.

 

Viime vuonna perunasato jäi Luonnonvarakeskuksen tilaston mukaan koko 2000-luvun toiseksi heikoimmaksi. Tänä vuonna sato koko maassa arvioidaan ennakkotietojen perusteella parikymmentä miljoonaa kiloa suuremmaksi.

– Viime vuonna oli niin kylmä kesä, että kasvustot olivat myöhässä kaikin osin ja osa perunoista ei ehtinyt valmiiksi ennen pakkasia, Pekka Vehviläinen kertoo.

– Mehän emme ole vielä niin hirveän kauan perunaa viljelleetkään, mutta kokonaisuutena tämä on varmaan paras vuosi.

Sipulintuotantoon erikoistunut yritys on viljellyt perunaa vuodesta 2012. Nyt tuotantoalaa on noin 60 hehtaaria. Sipulia viljellä'än noin 240 hehtaarilla.

– Perunasta on kohta puolet korjattu. Kyllähän tässä pitkiä päiviä painetaan, kun on hyvät kelit. Sipuli on jo viikon päästä varmaan hyvällä mallilla, karheelle nosto saadaan valmiiksi varmaan jo alkuviikosta, Pekka Vehviläinen kertoo.

 

SuhosFarmi Oy:n pelloilla Joroisissa nostettiin loppuviikosta Challenger-yleisperunaa.

– Tavoite on 3-4 kärrillistä päivässä. Kärriin mahtuu noin 20 kuutiota, kertoo korjuukonetta ajanut Heikki Viljakainen.

Loppuviikolla saatiin päätökseen myös sipulinkorjuu.

– Oikein hyvällä tuurilla perunat on korjattu ensi viikon puolivälissä, Timo Suhonen arvioi.

Normaali sato on Suhosen mukaan noin 600 000 kiloa. Viljelyalaa on vähän toista kymmentä hehtaaria.

– Pinta-alaa on pienennetty. Joskus on ollut 26 hehtaaria, mutta tältä pinta-alalta saadaan varmaan sama sato. Luontohan se kasvattaa, me vain vähän auttelemme. Mutta jos ei tämän ikäisenä ymmärrä, mitä pitää tehdä, on parempi tehdä muuta, Suhonen pohtii.

Nykylajikkeet ovat satoisampia, viljelyvarmempia ja varastointia kestävämpiä. Peltojen kuntoon on SuhosFarmin mailla myös panostettu paljon.

– Yleensä on ollut niin päin, että olemme pärjänneet sateisina kesinä paremmin. Erot korostuvat silloin.