Syysviljasadosta tulossa pääosin hyvä koko maassa, kevätviljasato jäänee tyydyttäväksi

Ruis- ja syysvehnäsadon arvioidaan olevan tänä vuonna hyvä tai tyydyttävä koko maassa.

Maaseutuyrityksille asiantuntijapalveluita tarjoava Proagria arvioi, että Etelä-Suomessa sadot ovat jopa 20–30 prosenttia tavanomaista parempia. Vain Etelä-Karjalassa syysvehnäsato jäänee tavanomaista pienemmäksi. Sadon arvioidaan olevan laadultaan hyvä tai vähintään tyydyttävä.

Satojen kehitykseen on vaikuttanut heinäkuun lämpö ja kuivuus. Maan eteläosissa kasvustojen kehitys on noin viikon edellä keskimääräisestä. Itä- ja Pohjois-Suomessa kasvustojen kehitys on tavanomaisessa aikataulussa.

Kuivuus on heikentänyt kevätviljasatoa

Juhannuksen jälkeinen kuivuus on heikentänyt satotoiveita kevätviljojen osalta. Osassa Etelä-Suomen rannikkoalueilla, Lounais-Suomessa, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa ja Etelä-Pohjanmaalla kevätvehnäsadon arvioidaan jäävän 5–20 prosenttia tavanomaista pienemmäksi. Myös rehuohran ja kauran sadon arvioidaan jäävän keskimääräistä huonommaksi Satakunnassa, Uudellamaalla, Etelä-Suomen rannikkoalueella, Hämeessä, Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Savossa ja Pohjois-Pohjanmaalla.

Kevätviljojen sato jäänee tyydyttäväksi useimmilla alueilla. Kevätviljojen laadun arvioidaan olevan tyydyttävä tai hyvä useimmilla alueilla.

Öljykasvien sato on keskimääräinen

Syysöljykasvien sato on Proagrian mukaan keskimääräinen useimmilla alueilla. Uudellamaalla, Varsinais-Suomessa ja Etelä-Savossa sadon arvioidaan jäävän keskimääräistä pienemmäksi. Sadon laadun arvioidaan olevan tyydyttävä.

Sitä vastoin kevätöljykasvien sato jäänee huonoksi tai välttäväksi. Tuholaiset ja kuivuus ovat aiheuttaneet tappioita Kymenlaaksossa ja osassa Etelä-Suomen rannikkoaluetta. Sato on Etelä-Suomessa jäämässä 20–30 prosenttiin tavanomaisesta. Sadon laatu vaihtelee huonosta tyydyttävään.

Korjattu klo 11.07: Korjattu 2. kappaleen 2 virkkeestä Pohjois-Karjala Etelä-Karjalaksi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Hammashoito rokottaa suomalaisten kukkaroa entistä kovemmin: Yksityisellä hinnat nousseet lyhyessä ajassa kolmanneksella, julkisella vieläkin enemmän

Sadealue tuo huonon ajokelin suureen osaan maata – Lapin lumiahdinko ei hellitä, etelämpänä sataa taas vettä

Helsingin Laakson sairaalan lääkärit pelkäävät potilasturvallisuuden vaarantuvan lääkäripulan vuoksi – myös osastojen sulkeminen vaihtoehtona

IS: Ulkoministeriön ammattiyhdistyksen johtaja ottaisi henkilöstöasiat pois Haavistolta tutkinnan ajaksi

Kelan uusi pääjohtaja ei taputa käsiä kansalaispalkalle: "Helsingissä 800 eurolla ei edes asuta, mutta esimerkiksi Tuupovaarassa sillä voi elää"

Puoluesihteerit pohtimaan vaalirahoituslakia – Nykylaissa porsaanreikiä

Eduskunnassa virisi huoli maataloustukien leikkauksesta – "Brysselissä neuvotellaan kohtalonkysymyksistä"

Summat julki – Suomi hakee EU:lta Turun tunnin junan suunnitteluun reilun 37 miljoonan euron tukea

Pääministeri Marin pitää erillisjärjestelyä maatalousrahoihin mahdollisena EU:n budjettineuvotteluissa

Yle: Niinistöllä ei ole sairauksia, jotka vaikuttaisivat viranhoitoon

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.