Syyttäjä: Huonosti kohdeltu intialaismies puursi ravintolassa palkatta

Syyttäjä vaatii Vantaan käräjäoikeudessa neljälle intialaismiehelle tuomiota törkeästä ihmiskaupasta sekä liiketoimintakiellon rikkomisesta. Syytteen mukaan intialaismies joutui työskentelemään vantaalaisravintolassa palkatta.

Syytetyt ovat kuuluneet ravintolan johtoon. Syyttäjä vaatii heille ehdotonta vankeusrangaistusta. Lisäksi hän vaatii heille määräaikaisia, useiden vuosien pituisia liiketoimintakieltoja.

Miesten syytetään erehdyttäneen uhrin tulemaan Intiasta Suomeen työskentelemään. Syytteen mukaan miehet käyttivät hyväkseen kielitaidottoman uhrin riippuvaista asemaa.

Syyttäjän mukaan yksi miehistä oli sopinut uhrin kanssa, että tälle maksettaisiin palkkaa 1 700 euroa kuussa. Uhri ei kuitenkaan ollut Suomessa saanut palkkarahaa käyttöönsä, vaan elänyt ravintolasta saamallaan ruoalla. Yksi syytetyistä oli ilmoittanut uhrille tekaistusta velasta.

Haastehakemuksen mukaan mies oli tammikuusta 2013 alkaen tehnyt ravintolassa pitkiä työpäiviä viikon jokaisena päivänä. Tekoaikana yli 15 kuukauden aikana hänellä oli ollut yksi vapaapäivä. Hänen liikkumavapauttaan oli syytteen mukaan rajoitettu ja miestä oli muun muassa lyöty, tönitty ja heitetty kengällä.

Poliisi on kertonut aiemmin, että miehet ovat kiistäneet törkeän ihmiskaupan. Tapaus tuli ilmi, kun uhri palasi Suomeen oltuaan välillä poissa maasta. Hän meni itse poliisin puheille.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Taksikyytien hinnat nousseet taksiuudistuksen jälkeen – Hintojen nousu ei yllättänyt kuopiolaista taksiyrittäjää

Ensin reilusti lämpöasteita Oulun seudulle saakka, keskiviikkona pakastaa hieman – lunta ei ole edelleenkään luvassa etelään

Ilkka: iisalmelaistaustainen Riikka Pirkkalainen hakee jatkokautta keskustan puoluesihteerinä

Nopeita liikenneyhteyksiä, digipalveluja, työperäistä maahanmuuttoa ja yritysten tukemista – Näin asiantuntijat pitäisivät maakunnat elinvoimaisina

Ruokavirasto: Raakasuklaan nimeä ei pidä käyttää suklaata myytäessä

Lentojen viivästymisvalitukset yhä kärjessä Kuluttajariitalautakunnassa – pysäköintiin liittyvät valitukset kasvussa uusien sovellusten vuoksi

Taksilupien määrä jopa tuplaantunut isoissa kaupungeissa, mutta samalla hinnat nousivat – "Ei ole näkynyt sitä paljon hehkutettua piilokysyntää, mitä ministeriössäkin lupailtiin"

Käytännöt vegaaniruoan tarjoamisesta päiväkodeissa vaihtelevat eri puolilla maata – Helsingin päiväkodeissa saa vegaaniruokaa, Oulussa ei

Suomi-neidon pää on jäässä mutta varpaita lämmittää – talven pakkasennätys meni uusiksi Utsjoella

Naisten sterilisaatioiden suosio on romahtanut – miehillä taas toimenpiteen suosio on kasvanut

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.