Syyttäjä ei valita Adultan avustuspetostuomiosta

Syyttäjä Lassi Saarenmaa kertoi perjantaina Savon Sanomille, että hän ei valita Tuusulan käräjäoikeuden aikuiskoulutuskeskus Adultan avustuspetospäätöksestä hovioikeuteen.

– Olen kallistunut siihen, etten valita, hän sanoo.

Tuusulan käräjäoikeus hylkäsi viikko sitten kaikki syytteet Adultan avustuspetosjutussa. Oikeus ei löytänyt riittävää näyttöä tahallisesta avustuspetoksista. Oikeus hylkäsi lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriön kymmenien miljoonien eurojen vahingonkorvausvaatimukset.

– Oikeudenkäynti asiasta on jo jatkunut niin pitkään, että en pidä valittamista perusteltuna, Saarenmaa perusteli päätöstään.

Syyttäjä vaati Tuusulan käräjillä rangaistusta törkeästä avustuspetoksesta liki 30 ihmiselle. Viisi työskenteli Adultassa, muut olivat Adultan kumppaneita koulutusten tuottajina ja niiden alihankkijoina. Yksi heistä oli silloinen Maaningan kunnanjohtaja kunnanjohtaja Esko Juntunen. Hän harkitsee kantelua oikeuskanslerille tai eduskunnan oikeusasiamiehelle keskusrikospoliisi KRP:n ja opetusministeriön menettelystä aikuiskoulutuskeskus Adultan avustuspetosjutussa.

Juntusen mielestä opetusministeriö löi laimin velvollisuutensa valvoa tukirahojen käyttöä ja keskusrikospoliisi käytti virka-asemaansa väärin. Hän toteaa, että yli puolenkymmentä koulutusorganisaatiota joutui ongelmiin tukirahojen takaisinperinnän takia.

Korkein hallinto-oikeus päätti vuonna 2010, että Adultan on palautettava yli 30 miljoonan euron valtionavut kelvottoman oppisopimuskoulutuksen vuoksi. Adulta meni konkurssiin 2010.

Tuusulan käräjäoikeudessa on yhä vireillä Adultan konkurssipesän kanne kymmentä Adultan hallituksen jäsentä vastaan. Konkurssipesä vaatii liki 32 miljoonan korvauksia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Miksi Maaningan ex-kunnanjohtaja Esko Juntunen ei yllättynyt?