Syyttäjä väittää: Ulvilan murhassa kyse saatananpalvonnasta

Syyttäjän mukaan Ulvilan henkirikoksen lisätutkinnassa on ilmennyt viitteitä saatananpalvonnasta. Syyttäjän korkeimmalle oikeudelle toimittamasta materiaalissa kerrotaan viiltelystä, eläinten uhraamista ja muista rituaaleista.

Korkeimmalle oikeudelle toimitetun lisämateriaalin mukaan uhrin verta ja tuhkaa on käytetty rituaaleissa. Lisäksi miehen olkavarsissa olevat pistohaavat muodostavat väärinpäin olevan ristin.

Lisätutkinnassa on myös paljastunut, että Anneli Auer oli väkivaltainen perhettään kohtaan. Syyttäjän mukaan väkivalta kohdistui niin hänen surmattuun mieheensä kuin heidän lapsiinsa.

Myös surmatun miehen ruumissa on ollut merkkejä, jotka eivät tue Auerin kertomusta kamppailutilanteesta ja ulkopuolisesta hyökkääjästä. Syyttäjät vetoavat myös muihin todisteisiin, joiden he katsovat tukevan Auerin syyllisyyttä. On viitteitä siitä, että osa miehen kuoleman aikaan soitetun hätäpuhelun äänistä saattoi olla nauhoitettu etukäteen. Tätä tukevat syyttäjistä muun muassa Auerin tietokoneelta löytyneet äänitiedostot.

Auer on kiistänyt vuonna 2006 tapahtuneen henkirikoksen. Vaasan hovioikeus vapautti Auerin murhasyytteistä viime heinäkuuss, mutta syyttäjät hakivat valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Syyttäjien korkeimmalle oikeudelle toimittama lisäaineisto on valmistunut. Aineistossa on yli 2000 sivua.

Uusimmat

Kotimaa

Uusi menetelmä ehkäisee ulkomaisten mansikoiden myyntiä suomalaisina

Käytettyjen kännyköiden kauppa kasvaa – huomioi nämä asiat, jos aiot ostaa puhelimen uusiokäyttöön

Moni ei saa pitää kesälomaa neljää viikkoa putkeen

Kommentti: Jussi Halla-aho taputellaan Tampereella jatkokaudelle – varapuheenjohtajuudesta kahden vahvan naisen kisa

Etelässä paistaa, pohjoisessa päivä on epävakainen

Helsinki Pride -viikko alkaa, liike-teemalla halutaan lisätä tietoa vähemmistöryhmien yhteisestä historiasta

Suurin osa eduskuntapuolueiden johtajista ei sallisi sukupuolen korjaamista alaikäisille – Helsinki Pride: "Lasten oikeuksia koskeva kysymys"

Muutaman kymmenen hengen mielenosoituksesta koko kansan juhlaksi – Pride-kulkue on paisunut sateenkaariväen tapahtumasta kymmeniätuhansia marssijoita kerääväksi yleisötapahtumaksi

Miten huumepoliisin päällikköä Jari Aarniota alettiin epäillä huumekauppaa pyörittäneeksi Pasilan mieheksi? Hovioikeus antaa ratkaisunsa niin sanotussa tynnyrijutussa torstaina

Juhannus oli sään ääripäiden juhlaa: Yhtäällä hellettä ja toisaalla lähellä nollaa, 10  000 salamaa ja myrskypuuskia

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.