Syyttäjä vaatii Johanna Tukiaiselle ehdollista

Kesällä ratin takaa 2,2 promillen humalassa Varkaudessa kiinni jääneen kohublondin, Johanna Tukiaisen ei tarvitse tulla käräjäoikeuteen Varkauteen kuulemaan tuomiotaan.

Syyttäjä vaatii Tukiaiselle ehdollista vankeutta sekä oheissakkoja törkeästä rattijuopumuksesta, virkavallan vastustamisesta sekä väärien henkilötietojen antamisesta. Tukiainen vietti kiinnijäämisen jälkeen yön putkassa Varkaudessa.

Ehdollinen vankeustuomio ei olisi Tukiaiselle ensimmäinen. Hänellä on neljän kuukauden ehdollinen kolmesta aiemmasta pahoinpitelystä sekä kahdesta haitanteosta virkamiehelle.

Käräjätuomari Jukka Lumialan mukaan aiempi ehdollinen vankeus ei kuitenkaan välttämättä tarkoita Tukiaisen tapauksessa, että hänet tuomittaisiin nyt ehdottomaan vankeuteen.

Haastemies on tavoittanut Tukiaisen ja Tukiainen on suostunut tapauksensa kirjalliseen menettelyyn. Käräjäoikeus antaa tuomion 26.1.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Johanna Tukiaista seksitallenteella kiristäneelle tuomio

Uusimmat

Kotimaa

Keskusta haluaisi eläkerahastot tukemaan suomalaista omistajuutta, mutta yhtiöistä muistutetaan painoarvon olevan jo nyt korkea

United Brotherhoodin johtajaksi epäillyn miehen mukaan jäsenten huumeidenkäytön valvominen virtsatesteillä oli veljeyttä: "Pidetään toisista huolta, kun joillain lähtee vähän laukalle"

Miksi et lahjoittaisi hiuksiasi hyväntekeväisyyteen? – "Minua lohdutti ajatus siitä, että jonkun lapsen tai nuoren itsetunto kohoaa tekoni ansiosta", kertoo hiuslahjoituksen tehnyt Sofia, 29

Liikenneministeriö neuvottelee terveysturvallisuuden ohjeista joukkoliikenteeseen – Finnair edellyttää jo maskipakkoa

Ministeri Pekonen: Etätyösuosituksen päivittämistä aiheellista arvioida uudelleen

Pekka sai pankkiautomaatista setelin, josta kiinnostui ensin kaupan kassa, seuraavaksi vartija ja sitten poliisi

Poliisi: Tornion räjähdykseen ei näytä liittyvän terroristista motiivia

Poliisi vahvistaa: Helsingissä viime viikolla paljastunut henkirikos on paloittelusurma –  12 ihmistä vangittuna

THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa

Rajavartiolaitoksen esitutkinta valmistui: kaksi venäläishävittäjää loukkasi viime kuussa Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.