Syyttäjä vaatii Kanervalle kahden vuoden vankeutta

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske vaatii kansanedustaja Ilkka Kanervalle (kok.) vähintään kahden vuoden vankeusrangaistusta.

Syyttäjän mukaan Kanerva syyllistyi törkeään lahjuksen ottamiseen tai vaihtoehtoisesti lahjusrikkomukseen. Lisäksi Kanervaa syytetään virkavelvollisuuden rikkomisesta joko tahallaan tai tuottamuksellisesti.

Neljälle liikemiehelle vaaditaan lyhyempiä vankeustuomioita törkeästä lahjuksen antamisesta. Arto Merisalolle ja Tapani Yli-Saunamäelle vaaditaan 1 vuoden ja 8 kuukauden, Toivo Sukarille 1 vuoden ja 4 kuukauden ja Kyösti Kakkoselle vähintään 7 kuukauden vankeutta.

Syyttäjä epäilee, että Kanerva otti Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana liikemiehiltä vastaan yli 56 000 euron arvosta erilaisia etuja. Liikemiehillä oli Varsinais-Suomessa hankkeita, jotka olisivat vaatineet merkintöjä maakuntakaavaan.

Asianajaja Matti Mannerin mukaan Kanerva ei ole millään lailla pyrkinyt tai halunnut vaikuttaa lahjusjutussa pohjana olevien kauppakeskushankkeiden etenemiseen luottamustoimessaan.

Epäillyt kiistävät syytteet.

Erottaminen mahdolllista

Kanervan lahjussyyte ei vaikuta ainakaan toistaiseksi hänen asemaansa kansanedustajana. Kanerva uusi paikkansa kevään vaaleissa mittavalla äänisaaliilla.

Kansanedustaja on periaatteessa mahdollista erottaa, jos hänet on tuomittu tahallisesta rikoksesta vankeuteen ja tuomio on lainvoimainen.

Erottaminen ei kuitenkaan ole läpihuutojuttu. Kuka tahansa kansanedustaja voi ehdottaa sitä, mutta asian läpimeno täysistunnossa vaatii, että vähintään kaksi kolmasosaa kansanedustajista kannattaa ehdotusta.

Eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen mukaan kansanedustajien erottaminen on ollut hyvin harvinaista. Viimeksi joutui lähtemään Kauko Juhantalo vuonna 1993. Hänet oli tuomittu lahjuksista ehdolliseen vankeuteen.