Syyttäjä vaatii United Brotherhood -käräjillä parillekymmenelle syytetylle kovempia rangaistuksia rikollisryhmään kuulumisen takia

United Brotherhoodia koskevassa laajassa oikeudenkäynnissä käsitellään tänään syyttäjän vaatimusta rangaistusten koventamisesta. Syyttäjä vaatii osalle syytetyistä ankarampia rangaistuksia sillä perusteella, että rikokset on tehty osana järjestäytynyttä rikollisryhmää.

Rangaistuksen koventamista vaaditaan ryhmän johtajan Tero Holopaisen ohella noin parillekymmenelle syytetylle. Holopainen kiistää koventamisperusteen ja sen, että olisi johtanut ryhmää.

–  Tero Holopainen on ollut United Brotherhoodin jäsen mutta kiistää olleensa United Brotherhoodin johtaja tai edes olleensa United Brotherhoodissa muita jäseniä korkeammalla tasolla, hänen kirjallisessa vastauksessaan sanotaan.

Rikoslaissa on määritelty viisi perustetta koventaa rangaistusta. Mainitun lisäksi esimerkiksi rikoksen suunnitelmallisuus ja aiempi samankaltainen rikollisuus ovat rikoslain tuntemia koventamisperusteita.

Juttua istutaan syksyyn asti

Oikeudenkäynnissä on tähän mennessä käsitelty muun muassa Holopaisen huumausainerikossyytteitä ja Lahdessa viime vuonna takavarikoitua poikkeuksellisen suurta ekstaasierää.

Syyttäjän mukaan Holopainen on hallinnoinut 27 kilon amfetamiinisatsin levitystä. Amfetamiinista jaettiin syyttäjän mukaan eriä edelleen levitettäväksi UB:n jäsenille eri puolille Suomea. Holopainen kiistää syytteen. Puolustuksen mukaan hänellä ei ole mitään tekemistä väitettyjen huumeiden kanssa.

Oikeudenkäynti jatkuu lokakuuhun asti. Käsittelemättä on vielä esimerkiksi Holopaiseen kohdistettu syyte järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta. Syytteen mukaan Holopainen on yksi UB:n perustajista, johtanut sitä vuosia ja vaikuttanut sen kehittymiseen.

Holopaisen puolustus on aiemmin sanonut, että kaikki syytteet kiistetään.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Poliisi: Tornion räjähdykseen ei näytä liittyvän terroristista motiivia

Lännen Median tiedot: Helsingissä viime viikolla tapahtunut henkirikos oli paloittelusurma

THL: Suomessa on todettu vuorokaudessa 29 uutta koronavirustartuntaa

Rajavartiolaitoksen esitutkinta valmistui: kaksi venäläishävittäjää loukkasivat viime kuussa Suomen ilmatilaa Porvoon edustalla

OAJ: Etäopetus soveltuu osin lukioihin, mutta perusopetukseen ei juurikaan –  koronakevään oppimisvajetta ei paikata vuodessa tai kahdessa

Sanna Inkisen uutisanalyysi: Naiset johtavat lomautus- ja työttömyystilastoja – Kirivätkö miehet syksyllä ohi?

Kertakäyttömaskin hinta pyörii euron paikkeilla, eli mahdollisen THL-suosituksen noudattaminen voi maksaa 100–200 euroa kuukaudessa – "Varmasti suomalaiset osaavat käyttää"

Soininvaara lyttää ABC-Suomen: "Kaupunkien houkuttelevuus on vähäistä, koska ne ovat niin rumia"

Soininvaaralta kova väite: Haavisto poliittisen vainon kohteena, vihreillä kannatuksen kannalta väärät salkut

Koronaohjeita päivitettiin: Hengitystieoireiden kanssa ei jatkossa saa mennä kouluun tai päiväkotiin, ellei koronaa ole suljettu pois

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.