Syytteet Lyly Rajalan kunnian loukkaamisesta kumottiin

Helsingin Sanomien toimittajan ja kolmen päällikkötoimittajan syytteet ex-kansanedustaja Lyly Rajalan kunnian loukkaamisesta kaatuivat käräjäoikeudessa.

Lehdessä Rajala nimettiin yhdeksi eduskunnassa naisia seksuaalisesti häirinneistä miehistä. Oikeuden mukaan vihjaukset eivät olleet valheellisia, sillä oikeudessa kuullut todistajat kertoivat kuvatunlaisesta menettelystä.

Oikeus teki ratkaisunsa äänestyksellä 3-1. Yksi lautamiehistä olisi tuominnut syytetyt sataan päiväsakkoon törkeästä kunnianloukkauksesta.

Rajala kertoo olevansa suuresti pettynyt oikeuden ratkaisuun.

- Positiivista on se, että siinä on ollut yksi lautamies voimakkaasti eri mieltä, hän sanoo.

Rajala sanoo jättävänsä mahdollisen hovioikeuteen menon syyttäjän harkintaan.

Syyttäjä Simo Kolehmainen kertoo ilmoittavansa ensi viikolla, valittaako hän ratkaisusta hovioikeuteen.

Rajala putosi eduskunnasta kevään vaaleissa. Hän on arvellut häirintäkohun vaikuttaneen äänisaaliiseensa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.