Tällainen on karannut poliisikoira Huntti

Viime syksynä Suomessa ihmeteltiin tapausta, jossa poliisi pyysi havaintoja kadonneesta poliisikoirasta. Poliisikoira Huntin työnä olisi etsiä kadonneita ihmisiä, mutta se päätyikin itse kateisiin.

Nyt koiranohjaaja kertoo, mikä Huntti on koiriaan.

- Huntti on lievästi sanottuna ylivilkas yksilö, poliisikoiran ohjaaja Arto Laitila kertoo.

- Huntin kanssa sattuu ja tapahtuu koko ajan. Se on päättäväinen ja rohkea rymistelijä, mutta välillä jokseenkin ajattelematon tekemisissään.

Omia polkujaan jo pentuna

Huntti eli Aufgeweckt Hunter syntyi Nurmijärvellä maaliskuussa 2012.

- Pitkäaikainen työkaverini Luke oli jäämässä eläkkeelle. Olin päättänyt ottaa uuden koiran samasta kennelistä, mistä hankin Lukenkin noin kymmenen vuotta aikaisemmin.

- Valittu pentu erottui muista pennuista, koska sillä oli ihan omat kuviot jo silloin. Pentu kierteli uteliaasti tutkien ympäri pihaa kaukana muusta laumasta.

- Pentueen nimet alkoivat H-kirjaimella. Hyvän nimen valinta voi olla joskus vaikeaa, mutta ei tällä kerralla. Ensimmäisenä ja välittömästi mieleeni nousi nimi Huntti. Ja se oli siinä.

Laitila yllättyi, kun hän parin viikon päästä soitti koirien kasvattajalle ja tämäkin puhui pennusta Hunttina.

- Enhän minä ollut vielä edes kertonut hänelle pennulle valitsemastani nimestä. Oli käynyt sellainen yhteensattuma, että toistemme ajatuksista tietämättä Huntista oli tullut Huntti myös heidän perheessään.

Innokas loikkija

Laitilan mukaan Huntti oli pentuna suloinen, mutta välillä myös erityisen rasittava, koska se oli niin energinen.

- Pikku-Huntti teki välillä ihan päättömiä juttuja. Huntti ylettyi juuri ja juuri ruokapöydän reunalle, kun se nousi takajaloilleen pöytää vasten. Kielsin koiraa pois pöydästä ja se lähtikin kävelemään toiseen suuntaan.

- Huntti pyörähti takaisin ja kiihdytti itsensä täyteen vauhtiin. Vähän ennen pöytää se ponnisti täysillä ylöspäin. Huntin etutassut ja takatassut saavuttivat pöydän reunan ja hetken aikaa Huntti keinui siinä, mutta sen vauhti ei aivan riittänyt ja se putosi mätkähtäen takaisin lattialle.

Ruumiskoiran erikoiskoulutus

Kun Huntti kasvoi, isäntä koulutti siitä ruumiskoiran.

Poliisikoira sai muiden poliisikoirien tapaan ensin koulutuksen tottelevaisuuden lisäksi jäljestämiseen, henkilö- ja esine-etsintään ja suojeluun, mutta sitten myös erityistaitona ruumisetsintään.

Kun kohua kerännyt katoamistapaus sattui viime syyskuussa, Laitila oli koiran kanssa tekemässä etsintää maastossa. Etsintää voi tehdä koira vapaana tai kytkettynä.

- Urjalassa tein etsintää ensin koira kytkettynä, mutta vaikeassa maastossa nopealiikkeiseen koiraan kytketty pitkä liina tuntui olevan koko ajan kiinni kasvillisuudessa.

- En ehtinyt tarkalleen havaita, mitä tapahtui. Näin vain vilauksen Huntista, kun se syöksyi jonkin perään.

- Kutsuminen ja viheltely eivät auttaneet. Tunti toisensa jälkeen kului, mutta Hunttia ei kuulunut takaisin ja aloin olla huolissani. Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin odottaa siinä paikassa, mistä Huntti oli kadonnut maastoon.

- Hain itselleni syömistä ja repussani olleet vaatteet ja valmistauduin odotukseen ja pitkään yöhön.

Pyydettiin apua yleisöltä

Huntti ei palannut vielä edes aamuun mennessä. Isäntä kulki ympäriinsä väsyneenä ja huuteli koiraansa.

- Alkanut päivä toi apuvoimia paikalle. Kaikkia mahdollisia teitä ajeltiin ja kuljettiin. Tapahtuneesta tiedotettiin julkisuudessa ja ihmisiltä toivottiin vihjeitä Huntin liikkeistä.

Vilkas koira pysyi kateissa jo toisen päivään iltaan.

- Minun oli lähdettävä käymään Jyväskylässä, mutta tarkoitukseni oli palata heti aamusta jatkamaan etsintää.

- Olin juuri päässyt takaisin Jyväskylän poliisiasemalle, kun sain tiedon, että Tampereen koirapartio oli menossa paikalle, jossa joku oli ottanut saksanpaimenkoiran kiinni.

- Kymmenen minuutin päästä sain helpottavan puhelun. Puhelun taustalta kuulin tutun äänen ja tiesin Huntin olevan kunnossa.

Koira oli löytynyt vilkasliikenteisen tien varresta. Koiranohjaaja kiitteleekin auttajaa, joka otti koiran kiinni ennen kuin se jäi auton alle.

Julkisuuden lemmikki

Vaikka tilanne oli alkuun huolestuttava koiranohjaajalle, Laitila sanoo toisaalta pitävänsä hauskana, että Huntti sai tilanteesta valtavasti julkisuutta. Se nostettiin eräässäkin lehdessä karanneiden eläinten TOP3-listalle heti Lassien ja Liekki-sonnin jälkeen.

Työt Huntilla ovat jatkuneet hyvin. Kuukausi katoamisen jälkeen Huntti ja Laitila löysivät Kuhmoisissa iäkkään metsään kadonneen meihen.

Myöhemmin syksyllä Huntti ilmaisi myös Jyväskylässä vesialueen uimarannan luota paikan, josta löytyi kadonnut mies kuolleena.

Laitilan mukaan Huntin suorituksista johtuen tai ties mistä syystä myös Joulupukki muisti koirapoliiseja. Koirapoliisiryhmät ympäri maan saivat paketilliset tutkapantoja, etteivät poliisikoirat enää olisi hukassa.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Poliisi etsii kadonnutta poliisikoiraa