Tänään vietetään Puolustusvoimien lippujuhlaa

Tänään vietetään Puolustusvoimien lippujuhlapäivää. Valtakunnallinen paraati järjestetään Mikkelissä, jonne perustettiin vuoden alussa maavoimien esikunta. Samalla juhlitaan Puolustusvoimien 90-vuotista taivalta.

Helsingissä puolustusvoimain komentaja ja kenraalikunta laskevat aamulla seppeleet Hietaniemen hautausmaalla Sankariristille ja marsalkka Mannerheimin haudalle.

Lippujuhlapäivälle osuu myös viisi kenraaliylennystä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Vaarallisimpien sähkölaitteiden määrä väheni markkinoilla – verkkokauppa EU:n ulkopuolelta ei valvonnan piirissä

Mainetutkimus: Julkiselta sektorilta kaivataan uudistumiskykyä – turvallisuusviranomaisia arvostetaan

Uuden osakesäästötilin avannut Tomi Runsala, 31, kannustaa säästämään – "Teksti-tv:stä osakekursseja seurannut pappani antoi minulle esimerkkiä"

Humalaisen kyytiin lähteminen ei tuntunut isolta jutulta – Onnettomuuden jälkeen Teemu Meriläinen, 18, on kiertänyt kouluissa kokemusasiantuntijana

Suomen kylmimmän ja lämpimimmän paikan lämpötilaero yli 40 astetta –  Pohjois-Lapissa annettu varoitus mahdollisesti vaarallisesta pakkasesta

Aivoterveydestä pitchauskisa Kuopiossa – Voittaja saa 30 000 euroa tutkimukseen

Sitran selvitys kyseenalaistaa EU:n tietosuoja-asetuksen toimivuuden

Sitran selvitys EU:n tietosuoja-asetuksesta paljasti: Jopa tiedot osoitteista, joihin kansalainen matkustaa taksilla, leviävät eteenpäin

Jyrki Katainen aikoo auttaa Sitraa ja suomalaisyrityksiä EU-suhteillaan

Metsäteollisuuden työkiistan sovittelu alkoi Bulevardilla – edessä pitkä istunto, sovintoesityksestä ei vielä suurta toivoa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.