Tästä ideasta nousi raju kiista - Riitapukarit tulevat Kuopioon

Kuopiossa aloittaa lähes samanaikaisesti kaksi ravintoloiden hävikkiruokaa välittävää yritystä, jotka kävivät alkuvuodessa kovaa kiistaa palveluidean kopioinnista.

Tällä viikolla valtakunnallisen lanseerauksen teki Lunchie-applikaatio. Palvelu aloittaa toimintansa Kuopion lisäksi Helsingissä, Espoossa ja Tampereella.

Kuopiossa Lunchie-sovelluksessa ovat mukana S-ryhmän ravintolat Rustik, Frans&Sophie, Ehta, Rosso ja Amarillo.

Maanantaina puolestaan Kuopiossa ja Mikkelissä aloittaa ResQ-palvelu. Kuopiossa mukana ovat Intro ja Panza ja Mikkelissä liuta S-ryhmän ravintoloita.

ResQ aloitti maaliskuun alussa Helsingissä, Espoossa, Turussa ja Jyväskylässä.

Ruokapalvelu toimii mobiilisovelluksena ja internetissä. Lunchie-palvelu toimii iOS- ja Android-puhelimissa ja ResQ iPhone-sovelluksella. ResQ:n on myös tarkoitus ottaa käyttöön Android-sovellus.

Ravintolat tallettavat päivällä jäljelle jääneet hävikkiannoksensa ja ilmoittavat niistä palveluun rekisteröityneille asiakkaille.

Asiakas näkee sovelluksesta tarjonnan, tilaa annoksen ja noutaa sen ravintolasta. Esimerkiksi ResQ-palvelun kautta ostetun annoksen hinta on 3–6 euroa.

ResQ:n toimitusjohtaja Tuure Parkkinen työskenteli hetken aikaa Lunchie-palvelua suunnitelleen Bytebuffetin toimitusjohtajana. Parkkinen sai kuitenkin potkut työstään, jonka jälkeen hän lanseerasi ResQ:n.

Bytebuffetin hallituksen puheenjohtaja Niko Vähäkuopus syytti julkisuudessa Parkkista, että tämä oli kopioinut konseptin Lunnchie-applikaatiosta.

Parkkinen toteaa nyt Savon Sanomille, ettei asiasta ole ollut puhetta viime aikoina.

– Helmikuun jälkeen ei mitään ole kuulunut. Onneksi hekin (Bytebuffet) ovat päättäneet keskittyä ruokahävikin ratkaisemiseen tappelun sijaan.

Myös Lunchien toimintaa pyörittävä Ville Virmala sanoo, että yritys keskittyy nyt omaan toimintaansa.

– Olemme selkeästi kilpailijoita keskenämme hävikkiruoan suhteen. Lunchie on kuitenkin kehittynyt huomattavasti isommaksi kuin vain hävikkiruokaa välittäväksi palveluksi.

Sekä Parkkinen että Virmala toteavat, että asiakkaat ratkaisevat, onko Kuopiossa tilaa kahdelle palvelulle.

Pääkaupunkiseudulla kiistaan on osallistunut kolmaskin yritys, BuffetGo, joka syyttää Bytebuffettia ja ResQ:ta oman konseptinsa kopioinnista.