TEO rajoitti kohutun lääkärin oikeuksia

Joroisten terveyskeskuksen ja sen ylilääkärin ympärillä keväästä asti vellonut kohu sai yhden päätöspisteen keskiviikkona, kun terveydenhuollon oikeusturvakeskus (TEO) rajoitti ylilääkärin lääkärinoikeuksia.

Ylilääkäri Pekka Lantto saa jatkossa toimia vain julkisessa terveydenhuollossa toisen lääkärin valvonnassa.

Käytännössä päätös tarkoittaa, ettei Lantto ole enää ylilääkäri. Keskiviikon hätäkokouksessa sovittiin, että hän siirtyy terveyskeskuslääkäriksi heti, kun päätöksestä on saatu virallinen tieto kirjallisena.

Toinen terveyskeskuslääkäri on puolestaan lupautunut tilapäiseksi ylilääkäriksi ja Lanton valvojaksi.

Lantto aikoo valittaa TEO:n tekemästä ratkaisusta.

Aikaisemmin kaksi huomautusta

Keskiviikkoisen päätökseen vaikutti kaksi Lanton aiemmin saamaa vakavaa huomautusta. TEO antoi hänen toimistaan vakavan huomautuksen 1996 ja Oulun lääninhallitus 2000. Lantto toimi silloin lääkärinä Suomussalmen terveyskeskuksessa.

Joroisissa hän aloitti työnsä vajaa kaksi vuotta sitten.

Kuolevien hoitotavasta nousi kohu

TEO:n mukaan Lantto ei ollut malttanut useissa tapauksissa paneutua riittävästi potilaan tilaan. TEO löysi myös hänen ammattitaidoistaan puutteita.

Ylilääkärin toimia alettiin tutkia viime keväänä, kun yksityinen kuntalainen teki tutkintapyynnön poliisille ja hoitajat selvityspyynnön terveyslatuakunnalle.

Myös Itä-Suomen lääninhallitus sai useita Joroisten terveyskeskukseen liittyviä kanteluita. Kanteluissa vaadittiin muun muassa selvityksiä siitä, toimiko ylilääkäri oikein, kun ei lähettänyt kantelijoiden iäkkäitä omaisia erikoissairaanhoitoon.

Asian ydin on terveyskeskuksen vuodeosastolla huomattavasti lisääntyneet potilaskuolemat. Tapaus sai viime keväänä laajaa, valtakunnallista huomiota.

Vuodeosastolla kuoli viime vuonna 40 potilasta, kun heitä on tavallisesti ollut alle 20. Joroisten kokonaiskuolleisuus ei ole kuitenkaan noussut. Myös keskusrikospoliisi selvittää tahollaan Lanton toimia.

Lanton mukaan kyse on koko ajan ollut uudesta tavasta hoitaa kuolevia potilaita kotikunnan omassa terveyskeskuksessa kalliin erikoissairaanhoidon sijaan.

Päätös johtuu julkisesta hässäköinnistä

Puhelimella keskiviikkona tavoitettu ylilääkäri aikoo odottaa kaikessa rauhassa virallisista tietoa päätöksestä.

- Päätös johtuu julkisesta hässäköinnistä. Kukaan ei noussut julkisesti puolustamaan minua, vaikka sain satakunta kirjettä, joissa linjaani kiitettiin.Tiedän, että moni kollega kannattaa tapaani toimia. Kukaan ammattikunnastani ei kuitenkaan uskalla sanoa sitä ääneen. He pelkäävät, Lantto sanoo. Lanton mukaan koko jutussa on kyseessä tietynlainen ajojahti.

Hän on sitä mieltä, että TEO:n päätös perustuu mielipiteisiin ja tulkinnanvaraisiin lausuntoihin, ei tosiasioihin, eikä hänen näkemykseensä ylilääkärinä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.