THL: Sikatauti muistuttaa tavallista kausi-influenssaa

Suomessa ei ole tullut tietoon uusia sikainfluenssaepäilyjä.

Euroopan tautikeskuksen päivitettyjen tietojen mukaan maailmassa on varmistettu 635 H1N1-virustartuntaa. Näistä 39 on löytynyt Euroopasta. Varmistettuja tapauksia raportoineiden maiden määrä lisääntyy päivittäin. Taudin on viime päivinä saanut yhä useampi sellainen ihminen, joka ei ole käynyt itse Meksikossa. Kyseessä ovat siis ilmeisesti tartunnat henkilöstä toiseen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan sikainfluenssan eteneminen muistuttaa koko ajan enemmän tavallista influenssaepidemiaa. Myös taudin oireet ovat muistuttaneet teollisuusmaissa tavallisen kausi-influenssan oireita.

Sikainfluenssa tarttuu yskiessä ja aivastaessa tai hengitystie-eritteillä tahriutuneiden käsien välityksellä. Sairastumista voi ehkäistä hyvällä hygienialla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Influenssavaara katkaisi The Rasmuksen työt