TS: Ministeriö valvoo kehitysapulainoja nyt tiukemmin

Ulkoministeriö on kiristänyt kehitysavun korkotuen myöntämiskäytäntöjä ja valvontaa, kertoo Turun Sanomat. Ministeriön mukaan asiaan on vaikuttanut korruptiotapaus Costa Ricassa.

Suomen valtio myönsi seitsemän vuotta sitten korkotukiavustuksen 32 miljoonan euron lainalle, jolla Costa Rican kansaneläkelaitos osti sairaalavälineitä suomalaiselta Instrumentariumilta. Myöhemmin paljastui, että lainaprosessiin liittyi lahjontaa.

Costa Ricassa maan entinen presidentti ja kaksi virkamiestä ovat saaneet lahjonnasta pitkät vankeustuomiot. Suomessa keskusrikospoliisi epäilee kolmea Instrumentariumin entistä työntekijää törkeästä lahjuksen antamisesta ja törkeästä avustuspetoksesta.

Tapausta käsiteltiin viime viikonloppuna Saksan Stuttgartissa Luterilaisen maailmanliiton yleiskokouksessa. Liitto käytti Suomen Costa Ricalle antamaa apua esimerkkinä huonosti valvotusta kehitysapuhankkeesta.

Nykyisellä optiikkaliike Instrumentariumilla ei ole lahjusjupakan kanssa tekemistä, sillä optiikkaliike eriytettiin emoyhtiöstä vuonna 2002.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Melkein joka taloudessa on kaapeissaan hylättyä elektroniikkaa, vaikka se olisi arvokkainta kierrätystavaraa

Hallitus pohtii, voisiko Alkosta olla ratkaisuksi pienpanimoiden ahdinkoon – valikoimaa lisää hyllyille ja kotiinkuljetusta?

Kotimaan matkailubuumissa vuokra-autot viedään käsistä – "Edulliset autot ovat käytännössä loppu"

Suomessa todettu viisi uutta koronavirustartuntaa, yhteensä tartuntoja runsaat 7 000

Hallitus haluaa purkaa ulkoistettujen sotepalveluiden jättisopimukset – tavoite saattaa törmätä perustuslakiin ja EU-direktiiviin

Ylinopeutta ajanut mies jäi poliisin haaviin 2  800 nuuskapurkkia autossaan – kahta parikymppistä joensuulaista epäillään veropetoksesta ja salakuljetuksesta

MT: Matti Vanhanen ei halua keskustan puheenjohtajaksi – "Sanon, etten pyri enää mihinkään"

HS-gallup: Tyytyväisyys hallituksen toimintaan on koronapandemian keskellä ennätyskorkealla

Kesäkuun hellejakso sai hyttyset kuoriutumaan rytinällä – etenkin pohjoisessa inisee tulevina viikkoina

Suurin osa vanhemmista maksaa elatusavun ajallaan ja ongelmitta – elatussopimusten määräaikaisia muutoksia on tehty paljon koronatilanteen vuoksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.