TS: Trafi näkee kilpailun uhkana lentoturvallisuudelle

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin mukaan lentoyhtiöiden kiristyvä kilpailu ja talousahdinko voivat rapauttaa lentoturvallisuutta, kirjoittaa lauantain Turun Sanomat.

Trafin mukaan lentoyhtiöiden eloonjäämistaisteluissa taloudelliset päätökset korostuvat. Viraston ilmailujohtaja Pekka Henttu on huolestunut esimerkiksi lentäjien koulutuksen sekä lentokoneiden huolto- ja korjaustöiden ulkoistamisesta.

- Huolestuttavimpana pidän sitä, että koulutusta on lähdetty ulkoistamaan kaupallisille yrityksille, jotka eivät ole lähellä lentoyhtiötoimintaa, Henttu sanoo.

Trafi vastaanottaa vuosittain 5 000 ilmoitusta Suomen lentoliikenteen poikkeustilanteista. Hentun mukaan luku on kasvanut jatkuvasti.

Huoli lentoturvallisuudesta on saanut Trafin tarkistamaan toimintatapojaan. Aiemmin esimerkiksi lentoyhtiöiden kokonaistarkastusväli oli 24 kuukautta, nyt siihen vaikuttavat lentoyhtiöistä kerätyt tiedot.

Uusimmat

Kotimaa

Vantaan miekkamies löi useita kertoja rollaattorilla liikkunutta miestä – poliisi tutkii murhan yrityksenä

Näkökulma: Keskustan ja vihreiden järkiavioliitossa kipinät sinkoilevat heti papin aamenen jälkeen

Europarlamentaarikko Silvia Modig ilmoitti Facebookissa menneensä naimisiin

Pääesikunta vaatii Ilmavoimilta lisäselvityksiä Lapinmajan käytöstä

Poliisi: Karhu tuli tielle ja törmäsi autoon Ilomantsissa – karhukolari samalla seudulla myös toissa päivänä

Helpottunut lehmä vedettiin ylös lietealtaasta kolmen metrin syvyydestä Ruokolahdella – nosto-operaatiossa traktori ja lähes 10 miestä

Kaikkien kuntien tietoturvassa olisi parantamisen varaa – Lahteen kohdistuneessa kyberhyökkäyksessä tuhat tietokonetta saastui

Neuvostovankeja kohdeltiin maatiloilla yleensä hyvin, tiukat ohjeet eivät uponneet isäntäperheisiin – Tutkimukseen haastateltujen jatkosodan ajan lasten mukaan vankien kanssa syntyi usein ystävyys

Monet perheet kokevat vauvan normaalinkin yöheräilyn ongelmaksi – "Normaali on usein paljon odotettua huonompaa kuin vanhemmat luulevat"

HS: Jutta Urpilainen siirtynee EU-komissaariksi suoraan vanhempainvapaalta, perheeseen tulee toinen lapsi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.