Takaa-ajettu yritti kiilata poliisiauton tieltä

Huumaantuneena autolla ajanut mies ajoi poliiseja karkuun ja yritti kiilata poliisiautoa lauantaina Mikkelissä.

Tilanne sai alkunsa, kun poliisipartio huomasi valovikaisen auton aamuyöllä kello 1:n jälkeen Jyväskyläntiellä Tuskun kohdalla ja näytti sille pysäytysmerkkiä.

Auto lähti karkuun ja pakeni poliiseja jopa 120-145 kilometrin tuntinopeudella.

Paon aikana autosta heitettiin ulos tavaroita. Lisäksi poliisin mukaan kaahari yritti kiilata poliisiauton ulos tieltä.

Poliisit varautuivat pysäyttämään kaaharin piikkimatolla, mutta kaahari ajoi ulos tieltä Pajulankylässa ennen piikkimattoa.

Pakomatkan pituus oli jopa 60 kilometriä. Kaahaus sattui huonossa kelissä, pimeällä tiellä ja kovalla ylinopeudella, mutta tilanteessa oli onnea mukana, kun kaahari ei ajanut kenenkään muun päälle.

Kun poliisit tavoittivat kaaharin, kuljettajaksi osoittautui mikkeliläinen keski-ikäinen mies. Hän on poliisille entuudestaan hyvin tuttu rikostaustansa vuoksi. Poliisi epäilee ajokortittoman miehen ajaneen nytkin autolla huumausaineiden vaikutuksen alaisena.

Autossa oli myös matkustajina nainen ja mies.

Poliisi epäilee kuljettajaa ainakin virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, varkaudesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

 

Viisi nuorta loukkaantui rajussa ulosajossa

Välinpitämättömyys ja tahallisuus tappavat nyt teillä

Joulun menoliikenne alkoi pienessä sateessa

Uusimmat

Kotimaa

Komission puheenjohtaja valitsee tiimiä – "Kaksi komissaariehdokasta on järkevää tässä vaiheessa"

Helsingissä ja Lapissa liki 20 prosenttiyksikön kuilu äänestysaktiivisuudessa – "Se on ihan todella valtava ero"

Metroliikenne Myllypurosta keskustaan toimii jälleen

Nuorta miestä ja tyttöä syytetään liikuntarajoitteisen naisen murhasta, tyttö oli epäillyn teon aikaan 15-vuotias

Katainen: Suomella mahdollisuudet EU-komission varapuheenjohtajuuteen

Upin Tiilikainen: EU-kriittisten edustajien pitää löytää yhteinen linja, jos ne haluavat vaikutusvaltaa Euroopan parlamentissa

Lapset kertovat alasti riisuttamisesta, eristämisestä ja työntekijöiden rasismista Loikalan kartanon lastensuojeluyksikössä – "Mä hakkaan sua niin kauan, että sulle tulee mustelmat näkyviin"

Rinne uskoo yhä hallitusohjelman valmistuvan tällä viikolla

Alkoholilaki uudistui, kulutus kääntyi kymmenen vuoden tauon jälkeen nousuun

Puolustusministeri Niinistölle moitteet oikeuskanslerilta: Valtiosääntöoikeuden asiantuntijoiden nimittely "perustuslakitalebaneiksi" epäasiallista ja henkilöön käyvää

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.