Koulutie kuorruttui peilijäällä: "Toivottavasti tiet ovat iltapäivällä siinä kunnossa, että lapset pääsevät turvallisesti kotiin"

Lauha sää on sulattanut Vesannolla teitä paikoin niin huonoon kuntoon, etteivät oppilaita kuljettavat taksit ole päässeet hakemaan lapsia kouluun.

Vesannon yhtenäiskoulun hallinnollinen rehtori ja kunnan sivistystoimenjohtaja Jaana Ruuskanen kertoo sivuteiden olevan paikoin niin jäässä, ettei koulutakseilla ole ollut kaikille teille mitään asiaa.

– Ainakin pari sellaista reittiä on, että oli auto joutunut kääntymään pois, koska isommalla autolla ei pääse mäkiä ylös.

Ruuskanen arvioi, että ongelma koskee useita Vesannon yhtenäiskoulun oppilaita, sillä kyseisillä reiteillä ajetaan autoilla, joiden kyytiin mahtuu 12–13 lasta.

Pahimmat tilanteet ovat olleet Kempinniementiellä sekä Saikarintiellä, jonne taksit eivät ole päässeet. Harinkaantiellä ongelmia oli puolestaan ollut linja-autolla.

– Autoilijoilta olemme kuulleet, että tiet ovat olleet Viitasaaren puolella hiekoitettuina, mutta Vesannon puolella ei, Ruuskanen selvittää.

Sivistystoimenjohtajan mukaan vastaavia ongelmia ei ole vielä tänä talvena ollut.

– Keli on pahin syrjäisillä teillä, koska siellä tienpinta on sulanut ihan peilijääksi eikä siellä ole vielä hiekkaa. Siellä on suorastaan vaarallista liikkua.

Ruuskanen kertoo, että Liikenneviraston Tienkäyttäjän linjalta on luvattu levittää ongelmateille hiekkaa.

– Toivottavasti tiet ovat iltapäivällä siinä kunnossa, että lapset pääsevät turvallisesti kotiin.