Kuopio yllätti – talouskunto onkin suurista kaupungeista paras

Maan kymmenen suurimman kaupungin taloustilanteen vertailussa piikkipaikalla on Kuopio. Sen tuloskunto on suhteellisesti paras.

Tilinpäätösennusteiden mukaan kaikki suuret kaupungit ovat tekemässä miinustuloksen, mutta Kuopion miinuksesta on tulossa pienin.

Kaupungin kuluvan vuoden alijäämäennuste on kutistunut 24 miljoonasta eurosta 13–14 miljoonaan euroon. Talousarvion ylitysennuste on enää 5–6 miljoonaa.

–Olemme luokalle jääneistä priimus, muotoilee asian kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Kantanen (kok.).

Myös Itä-Suomen kaikki suuret kunnat ennakoivat miinusmerkkistä tulosta.

–Siilinjärvellä sen ennakoidaan olevan reilut kuusi miljoonaa eli puolet siitä, mitä Kuopiossa. Tämä on kuntaliitosta ajatellen huomionarvoinen asetelma, sanoo Kantanen.

Vaikka Kuopion lähtötilanne on muita parempi, on ensi vuoden talousnäkymä nykyistäkin haastavampi.

–Siksi meidän on valitettavasti otettava lisää velkaa, kiristettävä verotusta, nostettava maksuja ja supistettava palveluverkostoa, päättää Kantanen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.