Talousrikoksen tunnustamisesta rangaistuslievennystä

Rikoksen tunnustaminen saattaa tuoda tulevaisuudessa lievennystä rangaistukseen. Työryhmän esityksen mukaan tämä hyödyttäisi erityisesti laajojen ja mutkikkaitten talousrikosjuttujen käsittelyä.

Sen sijaan esimerkiksi rattijuopumuksen kaltaisissa jutuissa tunnustamisella ei saisi kevennystä rangaistukseen.

Työryhmä luovutti mietintönsä oikeusministeri Anna-Maja Henrikssonille.

Suomen laissa ei ole nykyisin mahdollisuutta niin kutsuttuun syyteneuvotteluun.

Tunnustamisesta saa rangaistukseensa lievennystä useissa Euroopan maissa. Esimerkiksi Saksassa, Ranskassa, Italiassa, Norjassa ja Tanskassa on käytössä samankaltainen menettelytapa.

_ _ _

Poistettu kappale, jossa viitattiin WinCapitaan, koska se ei liity syyteneuvotteluun, vaan korvausvaatimuksiin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Myrskytuulet heikkenivät aamun valjetessa – yöllä puhuroi puuskissa jopa 24 metriä sekunnissa

Kotimaisuutta myydään valmistajatiedoin ja Suomen lipuin – ruoan alkuperä voi olla toinen, mutta huhtikuusta alkaen tietoa pitää tarjota enemmän

Allergia- ja astmariski kasvaa, kun ilmastonmuutos lämmittää entistä sateisempaa Suomea

Sosiaalinen media aiheuttaa ulkonäköpaineita varsinkin nuorille naisille, todistaa tutkimus

Jos laskiaissunnuntain haluaa viettää mäenlaskussa, kannattaa ottaa pulkka kainaloon ja suunnata Lappiin

Lasten tuominen turvapaikkaleireiltä tuo omat haasteensa – Migrin mukaan Suomessa on hyvä valmius

Tuuli-myrsky katkoo sähköjä lounaassa, etelässä ja idässä, tuuli voimistumassa osassa maata vaarallisen voimakkaaksi

Vihreiden puolueaktiivit kaipaavat hallitukselta ilmastotoimia: "Ainakin päätökset turpeesta pitäisi saada aikaan"

Presidentti Niinistö ohjeisti seuraajaehdokkaitaan – Tutkija: "Täsmällinen opastus siihen, miten ulkopoliittista keskustelua pitää käydä"

Kaahari ei olisi antanut piikkimaton häiritä pakomatkaansa, mutta tyhjentyneet renkaat olivat eri mieltä

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.