Talvikylän jälkeläinen aloitti itsenäisyystaistelunsa jo vuonna 1780

Erään selityksen mukaan Siilinjärven erinomaiset kulkuyhteydet ovat piimävellin ansiota. Tarina kertoo, että sitä syötiin paikkakunnalla aikoinaan joka perheessä vähintään tusinan kertaa viikossa ja aina kovaan ääneen ryystäen. Ohikulkevat hevoset olivat kuulleet ryystämisen ja erehtyneet luulemaan sitä pysähtymiskäskyksi. Näin paikalle olisi muodostunut liikenteellinen keskus kuin itsestään.

Miten lie, mutta väkeä Siilinjärven maisemissa on vaeltanut jo ammoisista ajoista.

– Ensimmäiset merkit ihmisestä Siilinjärvellä ovat jo 10 000 vuoden takaa, mutta kiinteäksi asutukseksi katsottu maanviljelysasutus on tullut keskiajalla, museoamanuenssi Heidi Pelkonen selvittää.

– Keskiajalla Siilinjärvi oli vielä erämaa-alue. Mahdollisesti Etelä-Savosta tulleet talonpojat käyttivät sitä eränautinta-alueena. Pikkuhiljaa he alkoivat perustaa myös pysyvämpiä tiloja. Esimerkiksi monet Siilinjärvellä vieläkin sijaitsevien kylien nimistä tulevat heidän nimistään.

Vuoden 1561 verollepanomaakirjan mukaan monet nykyisistä paikannimistä olivat jo tuolloin olemassa. Asiakirjassa esiintyvät muun muassa Jälä (Jälen mäki), Pöljä (Pöliö Joki), Kuuslahti (Kusilahen ranta) ja Siilinjärvi (Siilin Jerfuen ma).

Nimenä Siilinjärvi ei ole siiliä nähnytkään, sillä moiset nisäkkäät saapuivat Suomeen vasta 1800-luvulla Virosta. Sen sijaan kielitieteilijät ovat arvelleet, että siili tulisi saamenkielen talvikylää tarkoittavasta siida-sanasta. Siidinjärvi olisi siten talvikylän äärellä ollut järvi.

Hämeestä l-murrealueelta saapuneiden verottajien puheessa nimi muuttui sittemmin Siilinjärveksi.

– Saamelaisten tiedetään kokoontuneen sydäntalven ajaksi suurempiin kyläyhteisöihin, talvikyliin. Kesäksi he hajautuivat pienempiin porukoihin metsästämään ja kalastamaan, Pelkonen kertoo.

Lappalaisilla ei ole historiassa kuitenkaan viitattu niinkään etniseen alkuperään vaan elinkeinoon.

– Se on ollut vastakohta kiinteälle maanviljelyasutukselle. Lappalaistenkin elämäntyyli on voinut olla varsin säännönmukaista, mutta he eivät ole Ruotsin kruunun mielestä muodostaneet kiinteää asutusta. He ovat tämän alueen mahdollisia alkuperäisasukkaita, väkeä, jotka eivät kiinteästi viljelleet maata.

Itsenäistyminen sai Siilinjärvellä alkusysäyksensä jo vuonna 1780, kun Kasurilan, Pöljän, Hamulan, Koivumäen ja Kaaraslahden asukkaat esittivät Kuopion läänin maaherralle toiveen oman kappeliseurakunnan saamisesta alueelle. Perusteluina on luultavammin käytetty muun muassa pitkiä kirkkomatkoja.

Lisäksi kaikki nykyisen Siilinjärven kunnan alueet olivat tuolloin vain syrjäkyliä silloisille emäkunnilleen. Asia käsiteltiin tuolloin kyläkokouksessa, joskaan se ei saanut vielä silloin puoltoa.

Anomuksia tehtiin myös vuosina 1811, 1816 ja 1823, mutta ilman tulosta.

Viimein 1887 senaatti myönsi luvan saarnahuonekunnan perustamiseen, mutta laajempaa seurakunnallista itsenäistymistä ei edelleenkään herunut, kuten ei uudellakaan yrittämällä 1895.

Lupa oman seurakunnan perustamiseen saatiin lopulta vuonna 1908. Uuden seurakunnan alueeseen kuului osia Kuopion maalaiskunnasta, Nilsiästä ja Maaningasta. Nimi oli aluksi Kasurila, mutta se muutettiin Siilinjärveksi 1910, sillä kylän toiminnallinen keskus oli jo siirtynyt rautatieaseman, laivarannan ja maanteiden solmukohtaan.

Riidat sijaintipaikasta ja ensimmäinen maailmansota viivyttivät kirkon rakennustöitä. Välillä ehdotettiin jopa Nilsiän vanhan puukirkon rahtaamista Siilinjärvelle, mutta lopulta uusi oma kirkko vihittiin käyttöön jouluaatonaattona 1923. Seurakunta perustettiin virallisesti seuraavana vappuna.

Kirkon vihkiäisten lähestyessä ei kanttorille ollut varattu minkäänlaista soittopeliä. Joku ehdotti, että ostettaisiin Jyväskylän kirkon vanhat urut, jotka oli lehdessä ilmoitettu myytäviksi. Opettaja Albanus Sonninen lähetettiinkin niitä katsomaan, mutta hän totesi ne heikkokuntoisiksi.

Vasta muutamaa päivää ennen vihkiäisjuhlaa haettiin Kuopion Musiikkikaupasta urkuharmoni, ettei kanttorina toimivan Sonnisen olisi tarvinnut ”höristä yksin akkain kanssa”, kuten eräs rakennuslautakunnan jäsen oli asian ilmaissut.

Yritykset itsenäisen kunnan muodostamisesta käynnistyivät jo 1908, jolloin läänin kuvernööriltä pyydettiin toimenpidettä siitä, että tulevaan Kasurilan seurakuntaan kuuluvista kylistä ja kylien osista muodostettaisiin oma kunta. Vielä tuolloin anomus hylättiin, mutta 15 vuotta myöhemmin asia nytkähti eteen päin.

26.6.1923 Savon Sanomissa olikin uutinen, jossa kerrottiin pyrkimyksistä uuden kunnan perustamiseksi:

– Eilen Kuopion maalaiskunnan kunnanvaltuustossa käsiteltiin ensimmäisen kerran Siilinjärven seurakunnan muodostamista eri kunnaksi.

Kokouksessa oli valittu edustajat kokoukseen, jossa valittaisiin vaalilautakunta kunnallisvaaleja varten. Kaksi kuukautta myöhemmin Kuopion maalaiskunta, Maaninka ja Nilsiä kokoustivat Siilinjärven Mantulla. Siellä valittiin keskusvaalilautakunta ja sen puheenjohtajaksi maanviljelijä Eino Laitinen. Käytännössä tässä kokouksessa edellä mainitut kunnat tunnustivat Siilinjärven itsenäistymispyrkimyksen.

Laitisen 23.8.1924 valtioneuvostolle osoittamassa kirjeessä selitetään kunnan itsenäistämiseksi suoritetut toimenpiteet ja mainitaan lopuksi:

– Anon kunnioittaen, että valtioneuvosto katsoisi hyväksi suostua siihen, että Siilinjärven kunta kaikissa suhteissa pääsisi eri kunnaksi tammikuun 1. päivänä 1925 lukien kaikilla niillä oikeuksilla ja velvollisuuksilla, jotka itsenäisille kunnille kuuluvat.

Ensimmäiset kunnallisvaalit pidettiin lopulta 4.12.1924. Äänestysprosentti oli vain 19, sillä vasemmistolaiset puuttuivat vaalien ehdokaslistoilta kokonaan. Itsenäisenä kuntana Siilinjärvi aloitti viimein 1.1.1925.

Fakta: Siilinjärven muodostaminen

Kuopion maalaiskunnasta Siilinjärveen liitettiin Kasurila, Koivusaari, Kolmisoppi, Rissala, Räimä, Toivala ja keskustan seudun Hakkarala.

Maaningasta liitettiin Hamula sekä Pöljä ja Nilsiästä Kuuslahti ja Koivumäki. Perustamisvuonna 1925 uudessa kunnassa oli 4716 asukasta.

Lisäksi vuonna 1969 Kehvo ja Väänälänranta liitettiin Siilinjärveen lakkautetusta Kuopion maalaiskunnasta.

Lähteet: Kasurinen Riitta ja Jukka: Siilinjärvi 1925–1975, Karppinen Pertti ja Kauppinen Eila: Entistä Siilinjärveä, Rissanen Anu ja Timonen Seppo: Hiekanpölläkkää – Välähdyksiä itsenäisen Siilinjärven 70-vuotiselta taipaleelta.

Näin Siilinjärvi on muuttunut 90 vuodessa

Välähdyksiä Siilinjärven historiasta