Talvivaaran vesitilanne riskirajoille

Kainuun ely-keskuksen arvion mukaan vesitilanne Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesän kaivosalueella on kehittymässä lähiviikkoina ympäristöluvan vastaiseen tilaan.

Talvivaaran on selvitettävä aikataulu, jolla ylimääräisten vesien juoksutus pois kaivosalueelta on aloitettava, mikäli aluehallintovirasto ei myönnä lupaa ylimääräisen veden juoksuttamiselle nykyisiin purkureitteihin. Lisäksi on kerrottava juoksutettavan veden määrä ja laatu sekä juoksutuksesta aiheutuva ympäristökuormitus.

Vaihtoehtona lisäjuoksutuksille Talvivaaran on tehtävä myös selvitys avolouhoksen käytöstä vesien varastointiin.

Kainuun ely-keskus kehottaa konkurssipesää jättämään ilmoituksen ympäristönsuojelulain mukaisesta poikkeuksellisesta tilanteesta. Talvivaaran on toimitettava ilmoitus viimeistään ensi keskiviikkona.

Kaivosalueella on ely-keskuksen mukaan ylimääräisiä vesiä runsaat yhdeksän miljoonaa kuutiota. Konkurssipesä on arvioinut, että kaivoksen vesialtaat täyttyvät huhti–toukokuussa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.