Tanskalaiset jalkapallofanit heittelivät poliisia kivillä Turussa, kaksi otettiin kiinni

Poliisi otti kiinni kaksi tanskalaista jalkapallofania Turussa torstaina käydyn jalkapallo-ottelun jälkeen.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen komisario Joonas Tikka kertoo STT:lle, että ottelun jälkeen Veritas-stadionilta kadulle poistuneet tanskalaisseura Bröndby IF:n fanit käyttäytyivät aggressiivisesti poliisia kohtaan.

–  Kyllä siellä lenteli ihan kiviä poliisia kohtaan ja tultiin kimppuun, Tikka sanoo.

Poliisi joutui kahlitsemaan henkilöitä ja käyttämään kaasusumutetta. Päihtyneitä rettelöitsijöitä oli kymmenkunta, ja poliisi otti kaksi heistä kiinni. Kaikkiaan vieraskannattajia oli stadionilla parisataa.

Tanskalaisfanit eivät Tikan mukaan kahakoineet suomalaiskannattajien kanssa.

Turkulainen FC Inter ja tanskalainen Bröndby IF kohtasivat jalkapallon Euroopan liigan 1. karsintakierroksen 2. osaottelussa Turussa. Inter voitti 2–0, mutta viikko sitten ensimmäisen ottelun voittanut Bröndby meni jatkoon yhteismaalein 4–3.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Merkel ennakoi EU:n budjettineuvotteluista kovia ja vaikeita – Saksan huoliin ei Merkelin mukaan ole vastattu tyydyttävästi

Energiateollisuus ja Ylemmät toimihenkilöt pääsivät neuvottelutulokseen

Valkoposkihanhet tulivat kalliiksi – rauhoitettujen lajien aiheuttamista haitoista haettiin toissa vuonna ennätysmäärä korvauksia

Boeing vakuuttaa, ettei Super Hornet ole jäämässä eläkkeelle

Tunteja kestänyt poliisioperaatio Lahden Patomäessä jatkuu – talossa yksi aseistautunut henkilö, sivullisia pyydetään pysymään loitolla

Perustuslakivaliokunta käynnistää esitutkinnan ulkoministeri Haaviston toimista – valtakunnansyyttäjä arvioi esitutkinnan kestävän syksyyn

Syyttäjä vaatii ehdollista vankeutta rekkakuskille turvavälin laiminlyönnistä – äkkitilanne johti vastaan tulleen pakettiauton kuljettajan kuolemaan

Pohjois-Savossa kadonnut helsinkiläisnainen seurusteli henkirikoksesta epäillyn miehen kanssa – kaksikko ajeli kesällä pitkin Suomea, mutta mies palasi yksin pääkaupunkiin

Varusmiespalvelun kokeilussa naiset ja miehet voivat majoittua samaan tupaan – kaikkien samassa tuvassa suostuttava yhteismajoitukseen

Kymmenessä turvapaikkapäätöksessä ilmennyt merkityksellisiä puutteita – Migri: Kahdeksan hakenut turvapaikkaa uudelleen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.