Teemu Selänne -kirjan tekijän epäillään puljanneen itselleen satojatuhansia – sai syytteet useista törkeistä talousrikoksista

Media-alan yrittäjää, tunnettua tietokirjailijaa Ari Mennanderia vastaan on nostettu syytteet useista törkeistä talousrikoksista.

Syyttäjä Timo Haikonen sanoo STT:lle, että vaatii Mennanderille rangaistusta törkeästä velallisen epärehellisyydestä, törkeästä kirjanpitorikoksesta, kolmesta törkeästä petoksesta, törkeästä maksuvälinepetoksesta ja velallisen petoksesta. Syytteistä kertoi aiemmin tänään Helsingin Sanomat.

Mennander on kirjoittanut muun muassa Teemu Selänteestä kertovan Teemu-kirjan. Kirja oli vuoden 2014 myydyin tietokirja 77  000 kappaleen myynnillä. Mennander on työskennellyt aiemmin myös urheilutoimittajana, Yle Urheilun vastaavana tuottajana ja MTV:n Tulosruudussa.

Epäillään muun muassa siirtäneen varoja pois maksukyvyttömästä firmasta

Syytteiden sisältö ei ole vielä julkinen, mutta poliisi tiedotti aiemmin rikosepäilyjen sisällöstä. Rikosepäilyjen yhteenlaskettu rikosvahinko oli poliisin mukaan noin 370  000 euroa.

Poliisi kertoi epäilevänsä, että yhtiöstä on luovutettu ilman hyväksyttävää syytä varoja noin 100  000 euroa, mikä on pahentanut sittemmin konkurssiin asetetun yhtiön maksukyvyttömyyttä. Varsinais-Suomen käräjäoikeuden asiakirjoista selviää, että Mennanderin firmassa aloitettiin saneerausmenettely loppuvuodesta 2014. Niistä selviää, että Mennanderin mukaan yhtiön talousvaikeuksien keskeisin syy oli se, että Teemu-kirjan julkistus oli viivästynyt.

Poliisi kertoi epäilevänsä myös, että epäilty olisi antanut yhtiön yrityssaneerausmenettelyssä väärää tai harhaanjohtavaa tietoa. Saneerausmenettely keskeytettiin syksyllä 2015. Mennander vastusteli ja vakuutti, että rahoitusta on tulossa esimerkiksi Selänteeltä ja Roman Rotenbergiltä yhtiöidensä kautta. Rotenberg on jääkiekkoseura Jokerien hallituksen jäsen. Oikeuden mukaan saneerauksen jatkolle ei kuitenkaan ollut edellytyksiä. Oikeus huomautti, ettei yhtiö ollut edes saanut kirjanpitoa ajan tasalle.

Firma asetettiin konkurssiin vuonna 2016. Poliisi epäilee, että yhtiön kirjanpitoa laiminlyötiin reilun vuoden ajan ennen konkurssia ja että tositeaineistoa hävitettiin tai kätkettiin.

Syyttäjän mukaan rikosepäilyjen sisältö ei ole muuttunut merkittävästi

Poliisi epäili miehen myös erehdyttäneen yksityishenkilönä käymissään lainaneuvotteluissa lainanantajaa maksukyvystään ja saaneen näin noin 200 000 euroa. Poliisin aiemman kertoman mukaan lainanantajissa oli sekä yksityishenkiöitä että yrityksiä. Lisäksi miehen epäillään anastaneen toisen edustamansa yhtiön varallisuutta noin 65 000 euron arvosta.

Syyttäjä Haikonen kertoo, että rikosepäilyt eivät ole merkittävästi muuttuneet sitten esitutkinnan.

Mennander on kiistänyt syyllistyneensä rikokseen.

Uusimmat

Kotimaa

Vajaat työtunnit lisääntyneet varsinkin kaupan alalla – PAMin uusi puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen: "Osa-aikatyötä tarvitaan, mutta ei näin paljon kuin nyt tehdään"

Helsingin Sanomien selvitys: Google on Brysselin ahkerin lobbaaja

Hovioikeus ratkaisee tänään, syyllistyikö solvauksia laukonut Ilmavoimien eversti rikoksiin – myös ex-komentajan jälkitoimet puntarissa

Kittilän kunnanvaltuusto jätti kaikki nimitykset odottamaan oikeuden päätöksiä

Viikon puolivälissä viilenee – Keski-Euroopan helteet eivät yllä Suomeen

Lähes 7  000 suomalaista elää avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa – "virallisia" sateenkaarilapsiperheitä vain 785

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Ministerit täydensivät tietoja omistuksistaan ja veloistaan: Rinne ilmoitti omistavansa sadantuhannen euron moottoripurren puolisonsa kanssa

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Tutut ruokabrändit ovat erilaisia ympäri Eurooppaa – Fantassa tuhdisti enemmän sokeria, sipseissä rasvaa

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.