Teollisuusliiton lakot laajenevat – ulottuvat myös tehtaisiin Kuopiossa, Varkaudessa ja Keiteleellä

Teollisuusliitto on päättänyt uusista poliittisista mielenilmauksista. Liiton puutuote- ja erityisalojen sektorilla järjestetään kolmen päivän mittainen lakko, jonka on määrä alkaa vuorokauden vaihtuessa 25.10. ensi torstaina.

Lakon piirissä on ensi viikolla noin 7 000 työntekijää ja yhteensä 90 toimipaikkaa eri yrityksistä.

Kuopiossa lakon piiriin kuuluu ovitehdas Jeld-Wen Oy, Varkaudessa vaneripakkauksia valmistava Savopak Oy ja Stora Enso Wood Products Oy Ltd. Lisäksi lakko koskee Metsähallitus Metsätalous Oy:ta koko Suomen osalta. Keiteleellä lakon piirissä ovat Keitele Timber Oy ja Keitele Wood Products Oy

Teollisuusliiton hallitus on myös päättänyt jatkaa seuraavien kolmen viikon aikana kiristyviä painostustoimia, jolloin lakkojen piiriin tulee työpaikkoja liiton muilta sektoreilta.

Teollisuusliitto ilmoittaa lakon syyksi Juha Sipilän (kesk.) hallituksen jatkaman irtisanomislain valmistelun.

Metsäteollisuus vaatii rajoituksia poliittisille lakoille

Pro aloittaa kolmen päivän työnseisauksen 44 työpaikalla – vaikutukset näkyvät myös Kuopiossa

Teknologiateollisuuden Helle: Teollisuusliiton kiky-irtisanomiset tulivat ikävänä yllätyksenä, loukkaa neuvottelukulttuuria

Toimihenkilöliitto ERTO julisti vuoronvaihtokiellon yksityiselle sosiaali- ja terveyspalvelualalle

Teollisuusliitto irtisanoo kiky-sopimuksen työajan pidennykset viidellä sopimusalalla – aloilla työskentelee reilut 100 000 työntekijää