Terrorismijutun syyttäjä: Syytetyt muodostivat rahankeräyssolun

Syyttäjän mukaan terrorismin rahoitusjutun syytetyt ovat muodostaneet epävirallisen rahankeräyssolun. Jutun pääkäsittely on alkanut tänään Helsingin käräjäoikeudessa.

Syyttäjä vaatii terrorismin rahoitusjutun syytetyille alle kahden vuoden vankeustuomioita. Käytännössä tämä tarkoittaa yleensä ehdollista vankeutta.

Valtionsyyttäjä Juha-Mikko Hämäläisen mukaan kerätyt rahat oli tarkoitettu al-Shabaab -järjestölle Itä-Afrikkaan. Syyttäjä katsoo neljän syytetyn tienneen rahojen menevän järjestön taistelutoimintaan. Syyttäjän mukaan tämä ilmenee muun muassa telekuunteluaineistosta.

- Rahansiirrot ovat kauttaaltaan hyvin pieniä ja niitä lähetetty pitkän ajan kuluessa. Pienistä puroista kasvaa suuret virrat, sanoi valtionsyyttäjä Hämäläinen.

Syyttäjien mukaan varat ovat vastaanottajamaassa olleet merkittäviä.

Kaikki vastaajat kiistävät syytteet. He sanoivat oikeudessa lähettäneensä rahaa hyväntekeväisyyteen vähävaraisille.

Lisäksi yhtä vastaajista epäillään värväämisestä terroristiseen toimintaan sekä suunnitelmasta kaapata sukulaisteinit ja viedä heidät koulutusleirille.

Hämäläisen mukaan tarkoituksena oli toimittaa teinit vastoin heidän tahtoaan al-Shabaabin koulutusleirille. Puolustus kiistää nämäkin syytteet.