Terveyserot Euroopassa pysyneet entisellään eri tuloluokkien välillä

Eri väestöryhmien väliset terveyserot ovat monessa Euroopan maassa pysyneet ennallaan tai jopa pahentuneet nousevasta eliniästä ja laskevasta lapsikuolleisuudesta huolimatta, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO.

Järjestön Euroopan-toimiston kokoaman raportin mukaan sairaudet rajoittavat päivittäisten toimien suorittamista kaksi kertaa useammin väestön köyhimmässä viidenneksessä kuin varakkaimmassa viidenneksessä.

Käytettävissä olevien tulojen lisäksi terveydelliseen epätasa-arvoon vaikuttavat koulutus ja asuinpaikka. Lähes 75 prosentissa maista erot eliniässä ovat pysyneet ennallaan valtion rikkaimpien ja köyhimpien alueiden välillä.

Raportin mukaan epätasa-arvo kestää ja kasvaa läpi elämän. Sillä on paitsi terveydellisiä myös taloudellisia seurauksia. Sen puolittaminen kasvattaisi tarkasteltujen maiden bruttokansantuotetta 0,3–4,3 prosentin verran, WHO arvioi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Median listat eniten tienanneista lyhenevät monissa maakunnissa – Verohallinto asetti tulorajaksi 100 000 euroa

Presidentti Niinistö mukana kunnianhimoisempia ilmastotoimia vaativassa aloitteessa

Lintilä haluaa Rosbergin formuloiden "turbonapin" investointeihin, mutta asiantuntijat eivät odota kovin suuria riihessä päätetyiltä yritysten tuplapoistoilta

Hätäkeskuslaitokselle etsitään uutta johtajaa – samalla puretaan porilaisen ministerin päätös keskittää kaikki Poriin

Oppositio ruotii hallituksen budjettia kyselytunnilla – "Ymmärtääkö hallitus, että kaikkialla Suomessa ei kulje metro tai ratikka"

Islaminuskoinen mies pyysi rukoushetkiä, Helsingin kaupunki ei ottanutkaan töihin – käräjiltä tuomio työsyrjinnästä

Rajavartiolaitoksen uudeksi päälliköksi Pasi Kostamovaara

Useampi kuin joka toinen suomalainen syö ulkona spontaanisti

Entinen kokoomuspoliitikko tuomittiin sakkoihin perättömästä vaarailmoituksesta – uhkasi polttaa Laura Huhtasaaren talon

Merivoimien uudet alukset rakennetaan Raumalla, taistelujärjestelmän toimittaa Saab – hankkeen hintalappu sata miljoonaa euroa kaavailtua suurempi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.