Toimi näin, jos lapsesi hämmentyy seksistä - 7 vinkkiä vaikeaan keskusteluun

Viime päivien kohu laulaja Sannin musiikkivideosta on voinut aiheuttaa kysymyksiä siitä, miten lasten kanssa puhutaan seksistä ja seksuaalisuuteen liittyvistä asioista.

Kysymys askarruttaa vanhempia usein. Seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntijajärjestö Sexpon ohjeilla keskustelusta voi tehdä kuitenkin keskustelun kaikille osapuolille hedelmällisen.

Vanhemman tehtävä on selittää, mistä seksiaiheisessa sisällössä on kyse, jos lapsi on hämmentynyt tai ihmettelee jotakin näkemäänsä tai kuulemaansa, Sexpo muistuttaa. Vanhempien on tarjottava lapselle turvallinen mahdollisuus saada tietoa, pohtia asiaa ja kertoa tunteistaan.

Sexpon seksuaalikasvattajat Anna Kolster ja Patricia Thesleff ovat koostaneet vanhemmille seitsemän ohjetta lasten kanssa seksistä, seksisisällöistä ja seksuaalisuudesta käytävään keskusteluun:

1. Seksuaalikasvatus on tärkeää kaikissa lapsen kehitysvaiheissa: Keskustele lapsesi kanssa usein, älä jätä sitä vasta ongelmatilanteisiin.

2. Kysy lapseltasi, mitä hän ajattelee näkemästään tai kuulemastaan.

3. Älä siirrä omaa ahdistusta tai pelkoa lapsellesi. Käsittele omia huoliasi toisten aikuisten tai ammattilaisten kanssa.

4. Puhu asioista rehellisesti niiden oikeilla nimillä, älä valehtele tai välttele aihetta. Kiertely ja nolostelu tarttuvat helposti ja viestittävät lapselle, että asiassa on jotakin hävettävää.

5. Ole lapsesi puolella. Pohdi lapsen kanssa yhdessä, mistä hänen näkemässään tai kuulemassaan on kyse. Kun olet aktiivisesti mukana lapsen pohdinnassa, tiedät miten hän tuntee ja kokee asiat.

6. Kun puhut seksuaalisuudesta lapsen kanssa, ilmaise asiat myönteisillä tavoilla. Näin vältät häpeän ja syyllisyyden tuottamista.

7. Jos keskusteleminen on sinulle vaikeaa, pyydä apua muilta aikuisilta tai seksuaalikasvatuksen ammattilaiselta.

Sexpon mukaan seksuaalisuuteen liittyviä ongelmia ehkäistään parhaiten lapsen ikätason huomioon ottavalla avoimella ja rehellisellä keskustelulla.

Turvallinen ja avoin keskusteluyhteys aikuisen kanssa tekee myös vaikeista tai epämiellyttävistä aiheista keskustelemisen mahdolliseksi. Varhain rakennettu keskusteluyhteys helpottaa puhumista myöhemmin esimerkiksi teini-iässä, Sexpo muistuttaa.