Tuberkuloosiin sairastuu vuosittain sata suomalaista

Tarttuvaan tuberkuloosiin sairastuu Suomessa vuosittain satakunta ihmistä. Heistä suurin osa on ikääntynyttä suomalaissyntyistä väestöä, ja vain viidesosa potilaista on syntynyt ulkomailla.

Tuberkuloosin harvinaisuus on Kansanterveyslaitoksen mukaan aiheuttanut vaaran, että tautia ei meillä enää tunnisteta. Tämän takia Suomessa julkaistiin pari vuotta sitten valtakunnallinen tuberkuloosiohjelma.

Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan arviolta noin 16 miljoonaa ihmistä sairastaa tuberkuloosia, ja siihen kuolee vuosittain kaksi miljoonaa ihmistä. Tuberkuloosia tavataan eniten köyhissä maissa ja siellä, missä kärsitään hiv-epidemiasta.

Viime vuosikymmenellä tuberkuloositilanne vaikeutui myös Suomen lähialueilla, Venäjällä ja Baltian maissa. Tämän takia meilläkin täytyy Kansanterveyslaitoksen mukaan pitää huolta siitä, että terveydenhoitohenkilöstö osaa tunnistaa taudin.

Tuberkuloosi on bakteerisairaus, joka leviää pisaratartuntana. Se voidaan parantaa lääkkeillä, mutta hoitamattomana se aiheuttaa usein kuoleman.

Tänään vietään maailman tuberkuloosipäivää.