Tuhannet laajarunkohallit on nyt tarkastettava

- Me pääsimme helpolla, sanoo raaseporilaisen Billnäsin Ratsastuskeskuksen omistaja Arja Aminoff. Maneesin tarkastuksessa havaittiin vain yksi korjausta vaatinut puute. Aminoff tuntee yrittäjiä, jotka joutuvat ehkä purkamaan halleja.

Laukaan maneesiturma vuonna 2013 johti lakiin, joka velvoittaa arvioimaan laajarunkoisten hallien rakenteellista turvallisuutta. Laki tuli voimaan kuun alusta. Laukaan turmassa kuoli 10-vuotias tyttö.

Laajarunkoisia halleja on käytössä ratsastuskoulujen lisäksi muun muassa sika- ja siipikarjatiloilla sekä kaupparakennuksina. Uudet tarkastussäännökset koskevat tuhansia rakennuksia.

Billnäsin Ratsastuskeskuksen maneesissa kattotuoleja kannattelevat tolpat on Aminoffin mukaan kiinnitetty muttereilla betonialustaan. Jos mutterikiinnityksiä ei olisi varmistettu, teoriassa ne olisivat voineet löystyä jonakin päivänä ja katto olisi päässyt romahtamaan.

Tukikysymys auki

Suomen Ratsastajainliiton pääsihteeri Fred Sundwall oli mukana Laukaan turman jälkeen perustetussa toimintaryhmässä, jossa oli muun muassa ministeriöiden ja rakennusalan edustajia. Hän piti huolta siitä, että valmisteltava laki tulisi koskemaan kaikkia maneeseja.

- Yksikin onnettomuus on liikaa, sanoo Sundwall. Useat huolestuneet vanhemmat ovat ottaneet häneen yhteyttä Laukaan turman jälkeen.

Suomessa on arviolta 300 ratsastusmaneesia. Useimmat ratsastuskoulut ja -keskukset ovat jo täyttäneet lain vaatimukset. Jotkut ovat joutuneet toteamaan, että korjauskustannuksia tulisi liikaa, minkä vuoksi toiminta on jouduttu ajamaan alas.

- Heitä on ehkä kourallinen, arvioi Sundwall.

Pelkkä tarkastuskin rasittaa ratsastuskoulun taloutta. Tarkastuksen hinta vaihtelee 5 000 eurosta 10 000:een. Korjauskulut saattavat nousta 100 000 euroon ja ylikin. Ratsastajainliitto on nostanut tukiasian pöydälle, ja hallitus velvoitetaan seuraamaan lain toimeenpanon seurauksia.

- Jos tämä tulee liian kalliiksi, täytyy löytyä jokin tukimuoto. Kaikki valmisteluryhmässä ymmärsivät ongelman. Aiomme painostaa ministeriöitä ja lobata eduskuntaan valittavia hevosihmisiä, sanoo Sundwall.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.